

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Joka kolmas jengirikollinen omistaa Ruotsissa yrityksen tai istuu sen hallituksessa
Järjestäytynyt rikollisuus on soluttautunut yhteiskuntaan ja veronmaksajien rahaa valuu konnille miljarditolkulla. Rahanpesu vaikeuttaa rehellisten yritysten mahdollisuuksia kilpailla markkinoilla. Ongelman laajuudesta kertoo jotakin se, että rikollisyritysten liikevaihto on Ruotsissa 150–200 miljardia kruunua vuodessa.
Tukholman Kauppakamarin teettämässä tutkimuksessa (Kriminella entreprenörer – en studie av den organiserade brottslighetens kopplingar till näringslivet) käytiin läpi 12 700 poliisin järjestäytyneen rikollisuuden piiriin luokittelemaa henkilöä.
Heistä 4 300 (34 prosenttia tutkituista) omasi aseman yritysmaailmassa, joko omistajana tai hallituksen jäsenenä. Rikolliset esiintyivät kaikkiaan 21 700 toiminimen, osakeyhtiön tai asumiseen liittyvän yhtiön, säätiön tai yhdistyksen tiedoissa.
– Ruotsissa ei ole mafiaa, vaan se on enemmänkin termi vaikkapa klaaniperäisille rikollisjärjestöistöille, joilla mahdollisesti on yhteiskunnallista valtaa ja ulottuvuutta. Se voi olla poliittista tai kulttuurilähtöistä, sanoo rikosoikeuden professori ja toinen raportin kirjoittajista Amir Rostami Svenska Dagbladetille.
Rahanpesua ja tukipetoksia
Talousrikoksia tutkivan viranomaisen (Ekobrottsmyndigheten) mukaan kyseessä voi olla laillisen kulissin luominen rikolliselle toiminnalle. Tällöin kyse on usein rahanpesusta ja toiminta voi olla haitallista vääristäen yritysten välistä kilpailua.
Firmaa voidaan käyttää myös iskemään reikä valtion hunajapurkin kylkeen ja valuttamaan tukia sekä avustuksia väärin perustein rikollisyritykselle. Kyseessä voivat olla myös kirjanpito- ja verorikokset.
Rikollisten yritysten liikevaihto on viranomaisten arvion mukaan 100–150 miljardia kruunua vuodessa.
Veronmaksaja on rikoksen uhri
Talousrikollisuus on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Valtio menettää vuosittain vero- ja maksutuloja, kun rikolliset hyödyntävät hyvinvointijärjestelmäämme. Tukia ja avustuksia maksetaan väärin perustein yrityksille ja yksityishenkilöille.
Kyseessä ovat meidän rahamme, jotka ovat tarkoitettu kouluille, terveydenhoitoon ja vanhusten hoivaan sekä infrastruktuurin rakentamiseen.
Nyt ne päätyvät rikollisille. Tämä tekee meistä kaikista rikoksen uhreja, muistuttaa Ekobrottsmyndigheten.
Itsesääntelyä ja yhteistyötä
– Yllätyimme korkeista luvuista, mutta samalla olemme pitkään tiedostaneet ongelman, kertoo Tukholman Kauppakamarin turvallisuusasioista vastaava Fredrik Erfelt.
Raportti suosittelee yrityselämälle itsesääntelyn sekä keskinäisen yhteistyön lisäämistä rikollisen toiminnan vaikeuttamiseksi. Vastaavaahan on käynnissä muun muassa ympäristönsuojeluun liittyen.
Viranomaisten ja yrityselämän pitäisi myös lisätä yhteistyötään. Samoin ammattiyhdistysliike voisi olla mukana erityisesti työperäisen hyväksikäytön suitsemisessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteiskunnallinen ongelma Tukholman Kauppakamari klaaniperäinen rikollisjärjestö Kriminella entreprenörer Amir Rostami Fredrik Erfelt rikolliset yritykset Ekobrottsmyndigheten tukipetokset soluttautuminen hyvinvointijärjestelmä veronmaksaja Mafia talousrikokset järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit Jengirikollisuus Rahanpesu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen ei hyväksy heikennyksiä EU-jäsenmaiden rajavalvonnan suvereniteettiin: ”Kun Ruotsi huutaa armeijaa ja Suomen poliisia apuun, ehkä monikulttuurisuus on viimein mennyt liian pitkälle”

Ruotsi on nyt tutkitustikin Pohjolan pahin järjestäytyneen rikollisuuden pesä – poliisipäällikön mukaan tilanne on ennen näkemätön

Koululaisten läksyapuun tarkoitetut tukirahat rilluteltiin ravintolassa ja siirrettiin ulkomaille – aatteellisen yhdistyksen kirjanpito kateissa

Jengirikolliset soluttautuvat poliisihallintoon – etsivät pääsyä hyödyllisiin tietoihin

Jengirikolliset tienaavat omaisuuksia Marbellan auringossa maaten – erityyppisissä petoksissa liikkuvat jo miljardit

Yli 60 000 henkilöllä yhteyksiä rikollisverkostoihin: ”Jäävuori voi vielä upottaa Ruotsin”

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii uimaan sisälle hyvinvointiyhteiskuntaan – avainasemassa ovat avustajat organisaatioiden sisällä

Lahjontakulttuuri leviää Pohjoismaihin: Satojen autojen katsastus järjestyi yhdellä tekstarilla ja mobiilimaksulla

Ruotsi on “nettirikollisten Piilakso” – online-huijaukset ja petokset ovat jengirikollisuuden polttoainetta
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














