

LEHTIKUVA
Oudon räjähdyksen syy selvisi Ruotsissa: Hienostokaupunginosan voimakkaan pommin kohteena oli huumeiden jakelupiste
Tavallisimmin naapurimaassa räjähtää tai ammutaan ongelmalähiössä. Tukholman Östermalmilla joka kolmas äänestää kokoomusta ja pommi on alueella todellakin poikkeus. Syy kuitenkin oli taas se sama: Expressenin tietojen mukaan vallasväen kerrostalosta välitettiin huumeita.
Pommin kohteena olivat Expressenin mukaan törkeistä huumerikoksista vankilaan tuomitun 38-vuotiaan miehen liiketoimet. Miehen organisoima huumekauppa on keskittynyt juuri Östermalmille. Mies on varastoinut alueelle huumeita useampaan osoitteeseen, joihin hän on saanut ylimääräiset avaimet välitettyään asuntoja.
Poliisi kiinni ongelmalähiöissä
Huumeita on näihin päiviin asti saanut ostaa suhteellisen rauhassa Tukholman keskustassa. Poliisin resurssit ovat olleet täysin kiinni Rinkebyn, Tenstan ja Fittjan kaltaisissa ongelmalähiöissä. Siellä ovat tapahtuneet useimmat huumeisiin liittyvät ammuskelut sekä murhat ja lähes poikkeuksetta osallisilla on ollut yhteys Tukholman rikollisjengeihin.
Östermalmin pommi räjähti Gyllenstiernsgatanilla, jossa asuntojen hinnat liikkuvat kymppitonnin tienoilla, euroissa. Muodikas osoite on ollut Expressenin mukaan jo pitemmän aikaa tuttu huumeväen piirissä ja sieltä kokaiini ja kannabis ovat löytäneet tiensä ”luksusasiakkaiden” käyttöön.
Taustalla jengien huumeriita
Poliisi on ottanut Östermalmin pommi-iskusta epäiltynä kiinni miehen, jolla on yhteyksiä Bandidos-rikollisjengiin. Häntä epäillään törkeästä yleisvaaran aiheuttamisesta. Bandidoksella on toimintaa myös rakennusalalla, joka selittäisi hövelin räjähteiden käytön.
Teossa on ilmeisesti kyse vuonna 2013 alkaneesta kostojen kierteestä, joka saattaa liittyä Hells Angelsin Bandidokselta kähveltämään kokaiinierään. Kyseessä voi myös olla rikollisjengien monimuotoisiin ja ketjutettuihin liiketoimiin liittyvästä velkojen perinnästä.
Ammattilaiset asialla
Östermalmin huumeiden jakelupiste oli nerokkaasti järjestetty koodi käteen -periaatteella. Mahdollinen asiakas eli vaikkapa pörssihai tai mediaguru maksoi huumeet swishaamalla ja sai vastikkeeksi rahaliikenteestä osoitteen ja ovikoodin. Näin asiakas ja huumekauppias eivät olleet henkilökohtaisesti yhteydessä keskenään, mikä tekee tapahtumien aukottaman todistamisen hankalaksi poliisille.
Expressenin haastatteleman huumeiden ostajan mukaan myyjiä yläluokan asuntoalueella on ollut useampia ja he ovat toimineet verkostona. Toiminta on ollut erittäin ammattimaista. Ostaja on voinut hankkia käyttöönsä aineita aivan omien mieltymystensä ja tarpeidensa mukaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ongelmalähiöiden valvontaan satoja uusia kameroita Ruotsissa – poliisille myös oikeus murtaa rikollisten salattu viestiliikenne

Göteborgin autopaloista tuomio vain yhdelle – muut syytetyt vapautettiin

Rikollispomo kuoli luoteihin, myös toinen mies menehtyi ammuskelussa Norrköpingissä

Immonen ja Peltokangas vaativat: Suomen vältettävä Ruotsin tie – ”Rajat ylittävä rikollisuus torjuttava”

Brittilehti: Pommi-iskut ovat nyt osa normaalia ruotsalaista arkea

Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet

Ääniä Ruotsin suviyössä: Pommit paukkuvat ja aseet puhuvat

Nöyryytysryöstöistä lievät rangaistukset – Halla-aho kirjoitti ongelmasta jo 2006

Nuorison tavat muuttuivat Ruotsissa: ”Enemmistö porukoista käyttää huumeita viikonloppuisin”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















