

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Hallituksen esitys ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisemiseksi johtaa sosiaalietuusmenojen lisääntymiseen ja halpatyövoiman kasvuun
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä hallituksen esitykseen ulkomaalaislain muuttamiseksi, jonka tavoitteena on ehkäistä ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ja edistää työperäisen hyväksikäytön ilmi tulemista. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä pitää mainittuja tavoitteita kannatettavina, mutta katsoo, että esityksen näyttökynnys väärinkäytöksen tapahtumisesta on asetettu kohtuuttoman matalalle.
Esityksen mukaan työntekijän kirjallista selvitystä tai suullista kuulemista tulee pitää riittävänä perusteena työnantajan moitittavan menettelyn takia myönnettävälle työntekijän oleskeluluvan jatkolle. Lisäksi epäselvissä tilanteissa jatko oleskeluluvalle tulisi aina myöntää sitä hakevalle.
– Esitys johtaa toteutuessaan helposti tilanteeseen, jossa ulkomaalaisen työntekijän kannattaa joko tarkoituksella hakeutua huonojen työehtojen pariin tai ainakin perättömästi esittää, että häntä olisi hyväksikäytetty. Mahdollista on myös, että työnantaja laiminlyömällä velvoitteensa aktiivisesti auttaisi ulkomaista työntekijäänsä jäämään maahan, toteavat perusuomalaiset valiokunnan jäsenet Rami Lehto, Jukka Mäkynen ja Riikka Slunga-Poutsalo vastalauseessaan.
Ulkomainen halpatyövoima lisääntyisi
Jatkolupaa myönnettäessä ei selvitettäisi työvoiman saatavuutta kyseiseen tehtävään. Myös työnteko-oikeuden laajentaminen olisi hallituksen esityksen perusteella mahdollista ilman saatavuusharkintaa.
– Perussuomalaiset ei voi hyväksyä lakiehdotuksia, jotka johtavat kotimaisen työvoiman korvaamiseen ulkomaalaisilla halpatyöntekijöillä, Rami Lehto painottaa.
Sosiaalimenot kasvavat ja huoltosuhde heikkenee
Hallituksen esityksen mukaan oleskeluluvan jatkon myöntäminen ei edellyttäisi sitäkään, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Huomattava on, että lakiehdotus mahdollistaa lisäksi jatkoluvan hakijan perheenjäsenten maassa oleskelun jatkumisen ja tarvittaessa myös uuden perheenyhdistämisen.
– Tällaisten lakimuutosten seurauksena tulee olemaan sosiaalietuusmenojen kasvaminen ja maamme huoltosuhteen heikentyminen, sillä matalapalkka-aloilla työskentelevät ulkomaalaiset ja heidän perheenjäsenensä käyttävät usein enemmän julkisia palveluita ja saavat enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja, varoittaa Jukka Mäkynen.
Suomeen pyrkiville asetettava vähimmäisansioraja
Koska ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä esiintyy aina sitä enemmän, mitä enemmän ulkomaista halpatyövoimaa on tarjolla, on halpatyövoiman maahanmuuton lopettaminen ainoa todellisuudessa toimiva keino torjua näiden henkilöiden hyväksikäyttöä. Perussuomalaiset onkin esittänyt vähimmäisansiorajan asettamista työn perässä Suomeen pyrkiville.
– Sen sijaan, että hallitus palkitsee ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäytetyksi joutumisesta, tulisi sen puuttua hyväksikäyttöilmiön taustalla olevaan rakenteelliseen ongelmaan eli halvan ulkomaisen työvoiman jatkuvaan maahantuloon, toteaa Riikka Slunga-Poutsalo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vähimmäistuloraja työperäinen hyväksikäyttö työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sosiaalimenojen kasvu oleskeluluvat työehdot sosiaalietuudet matalapalkka-alat huoltosuhde Saatavuusharkinta halpatyövoima Ulkomaalaislaki Perheenyhdistäminen Jukka Mäkynen Rami Lehto Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Suomen ja kuntien tie – velkaa ja veroja

Ennakkoäänestys alkoi tänään – puoluesihteeri Grönroos: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto vallitsevalle politiikalle – muut puolueet lupaavat kuun taivaalta veroilla ja velkarahalla

HS ruoti ajatuspajan ”halpatyövoimaraporttia” – Suomen Perustan Salminen: ”On kyseenalaista väittää, että Kelan luvut antavat toisenlaisen kuvan kuin ajatuspajan selvitys”

Halla-aho kannustaa molempia työmarkkinaosapuolia rakentamaan luottamusta ja hakemaan ratkaisuja: ”Kun yrittää saada kaiken, käy helposti niin, että ei saa mitään”

Kepu, vihreät, vasemmistoliitto ja Liike Nyt haikailevat yhä lisää halpatyövoimaa EU:n ulkopuolelta – perussuomalaisten Purra huomautti, että veronmaksaja joutuu kompensoimaan heikkoja palkkoja

Perussuomalaisten puoluejohto tyrmää väitteet työvoimapulasta ja työperäisen maahanmuuton tarpeesta: ”Suomesta löytyy aina työntekijöitä, jos palkka on kohdallaan”

Purra vastaa Saarikolle: Emme vastusta työperäistä matalapalkkamaahanmuuttoa huviksemme

Petteri Orpo intoili halpatyövoimasta: ”Tuhansia ja tuhansia työperäisesti maahan tulevia” – Purra ihmetteli kokoomuspomon ylenkatsetta suomalaisia hoitajia kohtaan

Halla-aho esittää työllisyyden vahvistamiseksi veronalennuksia sekä vientiä ja kauppaa tukevia uudistuksia: ”Oleellista on se, että työpaikkoja syntyy yksityissektorille”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













