

LEHTIKUVA
Ranne: Sähkön omavaraisuus ei voi perustua tuulivoiman lisäämiseen
Eduskunnassa käsiteltiin eilen perussuomalaisten tekemää välikysymystä energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne käsitteli omassa puheessaan Suomen tarvetta sähköomavaraisuuteen.
Lulu Ranne viittasi eduskunnan puhemies Matti Vanhasen puheisiin (28.9.) tämän vihkiessä käyttöön Piiparinmäen tuulipuiston Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla.
– Avajaisten uutisoinnissa puhemies Vanhanen arvelee, ettei nykyisenkaltaista energiakriisiä Suomeen syntyisikään, jos tuulivoimaa olisi paljon nykyistä enemmän. Vanhasen mukaan tuulivoima vie Suomea kohti omavaraisuutta, jota pitää tarkastella Suomen, Ruotsin, Norjan ja itäisen Tanskan sähköjärjestelmän kannalta, koska Ruotsin ja Norjan säätövoima on meille tärkeää.
Tuulivoima tuottaa huonosti
Ranne muistuttaa, että tosiasiassa tuulivoima tuottaa yli puolet ajasta alle 30 % nimellistehostaan, eikä välillä mitään, oli myllyjä kuinka paljon tahansa.
– Pohjoismaissa ja Baltiassa on yhteensä noin 29 000 megawattia tuulivoimaa, josta Suomessa noin 4 100 megawattia. Ruotsin ja Norjan vesisäätövoima ei tuolle tuulivoimalle enää riitä. Suomalaisille kuitenkin myydään ajatusta siitä, että lisää tuulivoimaa tarkoittaisi sähköomavaraisuutta ja sähköomavaraisuus estäisi korkeat hinnat.
Ranne toteaa perussuomalaistenkin kannattavan sähköomavaraisuutta, kunhan se pohjautuu vakaaseen perusvoimaan. Mutta se ei yksin riitä. Niin kauan kuin olemme kiinni yhteiseurooppalaisen sähkömarkkinan hinnoittelussa, hinnat pysyvät korkealla.
– Omavaraisuutta tarvitaan nimenomaan siihen, että voimme halutessamme irrottautua yhteismarkkinasta ja pärjäämme ilman sähkön tuontia.
Omavaraisuus ei pelasta korkeilta hinnoilta
Ranne kuvaa esimerkillä miten sähköomavaraisuus ei pelasta korkeilta hinnoilta:
– Norja ja Ruotsi ovat Vanhasen tarkoittamalla tavalla erittäin sähköomavaraisia. Niiden nettovienti on yhteensä noin 50 terawattituntia vuodessa, joka riittäisi yli puoleen Suomen koko sähkönkulutuksesta. Kun maanantai-iltana 3.10. sähkö oli kallista. Ruotsi ja Norja veivät 6 500 megawatin teholla sähköä Suomeen, Baltiaan ja erityisesti Saksaan.
Ranne jatkaa, että erittäin sähköomavaraisten Norjan ja Ruotsin eteläosien sähkö maksoi maanantai-iltana 35,1 senttiä/kWh ja Suomen 37,7 senttiä/kWh.
– Ei huippuhintoja, mutta todella kallista silti. On siis aivan sama, kuinka omavaraisia olemme Pohjoismaissa, kun yhteismarkkinoiden hinnoittelumekanismi saastuttaa puhtaimmankin ja halvimmankin sähkön.
– Se, että kova tuuli satunnaisesti painaa hinnan jopa negatiiviseksi, vain pahentaa tilannetta. Tuuli on ajanut vakaata perusvoimaa markkinoilta, jolloin tyynellä sähköverkko on romahtamisen partaalla, Ranne huomauttaa.
Suomelle varattu maksajan rooli
Ranteen mukaan Eurooppa vaatii meiltä koko ajan lisää yhteisöllisyyttä, mutta tosiasiassa Pohjoismaat ovat Euroopan energiasiirtomaita.
– Rakennettakoon tuuliturbiinit ymmärtämättömien suomalaisten maille! Maksoivathan suomalaiset saksalaisten kaasulaskujakin. Samalla belgialaiset ja saksalaiset voivat sammutella ydinvoimalansa. Ja pian EU esittelee yhteisvelallisen energiakriisipakettinsa, jossa siinäkin Suomelle on varattu maksajan rooli.
– Miksi ruotsalaisten ja suomalaisten, jotka joutuvat maksamaan yhtä korkeaa hintaa sähköstään kuin saksalainen kymmenen kertaa likaisemmasta, pitäisi tuntea solidaarisuutta Saksaa kohtaan? Ranne kysyy.
– Edellä olevien lukujen valossa on tarpeetonta ja järjetöntä, että Ruotsi ja Suomi ajautuvat energian hintojen ja niistä aiheutuvan inflaation vuoksi taantumaan. Nyt tarvittaisiin pohjoismaista yhteistyötä sähköpörssin hinnoittelumekanismin muuttamiseksi tai siitä irtautumiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perusvoima energiakriisi pörssisähkö EU-tukipaketit omavaraisuus sähköverkko sähkön hinta Pohjoismaat Matti Vanhanen Lulu Ranne Tuulivoima Suomi Ruotsi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Perussuomalaiset ovat pitkään varoittaneet Venäjä-riippuvuudesta ja korostaneet omavaraisuuden tärkeyttä – etenkään demarit eivät uskoneet (video)

PS: Hallituksen omistajaohjauksen laatu on luokatonta – ”Tarkoitus ei ole se, että autamme kilpailijamaitamme vuotaen samalla omat varamme kuiviin” (video)

Perussuomalaiset kuittaili hallitukselle välikysymyskeskustelussa: ”Itämerellä pulppuavat Lipposen ja Heinäluoman rakkaan lapsen metaanisuihkulähteet”

Koskela: Vihreä siirtymä ja tuulivoima eivät ole ratkaisuja sähkökriisiin tässä tilanteessa

Reijonen: Perussuomalaiset arvostavat puuta ja turvetta – ”Metsäasioiden EU-linjaukset syövät Suomen uskottavuutta”

Hallitus kurjistaa kansalaisten arkea – ”Äärivihreän sähläämisen on loputtava”

Demareiden kaasuputkimiehet tekivät hyvän tilin myymällä energiariippuvuutta Venäjästä

Forbes: Vasemmisto pitää ydinvoimaa ”ongelmana”, koska se ei edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä eikä tarjoa miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille

Perussuomalaiset torjuu uuden EU-yhteisvelan – Purra: Suomen tulee löytää liittolaisia tulonsiirtounionia vastustavista EU-maista
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














