

MATTI MATIKAINEN
Sote-uudistus syöksee kunnat entistä suurempaan ahdinkoon – Purra: Keskustan eloonjäämiskamppailu tulee kansalaisille kalliiksi
Sanna Marinin hallitus on käynnistyessään sopinut, että maakuntavero hyväksytään osana sote-uudistuksen kokonaisuutta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että uudistus luo tilanteen, jossa sekä kunnilla että valtiolla tai hyvinvointialueilla on voimakkaita paineita kiristää verotusta.
Perussuomalaiset vastustaa sekä uutta verottajaa että veron korotuksia.
– Kroonistuneen surkean taloustilanteen kuntien sote- ja pelastustoimen palvelut ja sairaanhoitopiiri yhdistetään uusiksi hyvinvointialueiksi. Tuloksena on entistä heikomman talouden kunnat ja todennäköisesti heikkenevät palvelut ja säästökuurit alueille, Purra pelkää.
Viranomaisten laskelmat ovat osoittaneet, että soten lisärahantarve on 6,4 miljardia euroa kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana uudistuksen jälkeen. Veronmaksajien keskusliiton mukaan keskituloiselle tulisi tällä laskelmalla 1 800 euroa lisäveroja vuodessa.
Kustannukset karkaamassa
Purran mukaan uudistus tulee ajamaan kunnat ja sotepalvelut taloudellisiin, toiminnallisiin ja työnjaollisiin ongelmiin.
– On päivänselvää, että uuteen hallinnontasoon liittyy lisäkustannuksia, vaikka päinvastaista on väitetty. Julkishallinto paisuu paisumistaan, hyvinvointipalvelut eivät parane, verotaakka kasvaa.
– Alueille syntyy uusi virkamiesten superluokka, ja johtajien palkat karkaavat yhä korkeammalle. Samaan aikaan valitetaan, ettei ole hoitajia eikä lääkäreitä peruspalveluissa.
– Eikä sovi unohtaa sitäkään, että puolueet vastaanottavat merkittäviä puoluetuen kaltaisia uusia tukia, joita perussuomalaiset on johdonmukaisesti vastustanut. Rahasummat ovat todella merkittäviä. Ei sellaisia ole tavattu aiemmin maksaa kuin suurimpien kaupunkien valtuustojen ryhmille. Erityisesti maakuntien vahva puolue hyötyy, Purra sanoo.
Keskustan eloonjäämiskamppailu
Maakunta- eli nykyisen alueuudistuksen pääarkkitehti on keskusta, joka Purran mukaan tavoittelee valtakunnallisesti hiipuvan kannatuksensa vastapainoksi jalansijaa uudella hallinnontasolla.
– Henkensä pitimiksi keskusta raivaa tietää aluevallalle. Koko uudistus tulee aiheuttamaan keskittämistä ja palveluiden heikkenemistä, mutta siitä huolimatta puolue kehtaa esittää, että se tavoittelee terveysasemaa joka kuntaan. Jos näin olisi, tätä uudistusta ei tehtäisi, Purra sanoo.
– Tämä keskustan eloonjäämiskamppailu tulee kansalaiselle kyllä hyvin kalliiksi. Maksa lisää heikkenevistä palveluista. Ja mummot ja papat kärrätään takseilla hyvin kauas kotoa käymään lääkärissä, Purra ihmettelee.
Perussuomalaiset on tuonut sote-uudistukseen liittyviä ongelmia johdonmukaisesti esille. Tähän keskusta on vastannut, että perussuomalaiset haluaa viedä maaseutujen palvelut.
– Keskustalle on tärkeämpää oma jalansija alueilla kuin kansalaisten palvelut. Kannattaa muistaa, että keskusta on istunut hallituksessa päättämässä näistä asioista. Me vain tuomme esille niiden seuraukset, Purra sanoo ja muistuttaa, että perussuomalaiset valtuutetut tulevat puolustamaan lähipalveluita kaikilla alueilla.
– Valitettavasti pienimmistä kunnista ei välttämättä saada edustusta alueiden valtuustoihin. Tätäkin me kritisoimme koko sotekäsittelyn ajan. Ilmeisesti keskustaa asia ei vaivaa, Purra sanoo.
Koko uudistus näyttäytyy vaikeana
Aluevaalit eivät tunnu kiinnostavan äänestäjiä eikä uudistuksen tarkoituksista olla myöskään tietoisia. Uutismedian tilaamasta tuoreesta kyselystä kävi ilmi, että lähes puolet kaikista äänioikeutetuista ja jopa kaksi kolmesta 18–24-vuotiaasta kokee, että ei ole kovin hyvin perillä siitä, mistä tulevissa vaaleissa on kyse.
– Soten kanssa vuosikaudet jumpanneet poliitikot voivat katsoa peiliin. Uudistusta on tehty merkillisistä lähtökohdista käsin, välillä terveysjättien etu, nyt keskustan hillotolpat edellä. Monille kansalaisille uudistus on jäänyt abstraktiksi ja pelkkä sana ”sote” on jo luotaantyöntävä, vaikka itse asiat tietenkin ovat hyvin tärkeitä ja koskettavat meitä kaikkia, Purra sanoo.
Demokratiavaje alueille
Erilaisissa kyselyissä vaalien äänestysaktiivisuuden on ennakoitu olevan hyvin alhainen.
– Millaiseksi muodostuu aluevaltuustojen oikeutus päättää kansalaisten palveluista ja valtavista rahasummista, mikäli ihmiset eivät edes käy äänestämässä? Alueille syntyy selvä demokratiavaje, Purra sanoo.
– Nämä ongelmat eivät ole tippuneet taivaalta, vaan ne ovat olleet koko ajan tiedossa. Perussuomalaiset yritti loppuun saakka saada sote- ja alueuudistukseen järkeviä muutoksia eduskunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aluevaalit valtuustot veronmaksajat kustannukset sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistus Riikka Purra Puoluetuki Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Perussuomalaiset haluaa tehdä sellaista politiikkaa, joka hyödyttää ja auttaa suomalaisia – ennen kuin rahaa lykätään mihinkään muualle

Bensalitran hinta jo lähes kaksi euroa – Luukkanen: Punavihreä hallitus siirtää Suomea takaisin 1800-luvulle – ”Kurjistaminen näkyy joka paikassa”

Lulu Ranne muistuttaa aluevaalien tärkeydestä: ”Kyseessä ovat kansalaisten rahat ja henki”

Perussuomalaisten sydän sykkii suomalaisille – Ranne: ”Suomen rahat eivät riitä Suomesta ja suomalaisista huolehtimiseen, jos emme pistä asioita tärkeysjärjestykseen”

Sote-uudistuksesta tulossa jättilasku veronmaksajille, Saarikon vaalipaniikki kasvaa – Purra: ”Huippukallis himmeli on keskustan oma luomus”

SDP, keskusta ja kokoomus lypsävät veronmaksajia: Hyvinvointialueille suunnitteilla lautakuntia, kokouspalkkioista rahaa puolueille – ”Poliittista korruptiota”

Kankaanniemi maakuntakierroksella Keski-Suomessa: Soteen on liitettävä lähipalvelutakuu

Perussuomalaiset haluaa vahvistaa kotitalouksien ostovoimaa alentamalla sähkön ja polttoaineiden veroja 25 prosentilla – ”Tämäkin on arvovalinta”

Kymen Perussuomalaisilta täysi lista Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vaaleihin
Viikon suosituimmat

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Uusimmat

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen

Antikainen: Demarit taas kalliimman bensan asialla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










