Julkinen talous

Purra veropäivillä: Suomen talous kasvaa vihdoinkin – mutta jos punamulta lyö yrittäjiä päähän veromoukarilla, talouskasvu pysähtyy jälleen

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvosteli Keskuskauppakamarin veropäivän puheessaan oppositiota, jolla ei ole uskottavaa vaihtoehtoa julkisen talouden tasapainottamiseen. Samalla hän muistutti perussuomalaisten lähtökohdasta ensi vaalikauden sopeuttamisurakkaan: sopeutus tehdään menoleikkauksin. Työn ja yrittämisen veronkevennyksiä ei peruta.

22.09.2026 |09:49

VM:n ennuste: Suomen talous kasvaa – Spolander: ”Eväitä perinteiseen kunnon noususuhdanteeseen”

Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia. Kasvua vetävät vienti, investoinnit ja tuottavuus, ja talouden piristyminen voi vahvistaa myös työllisyyttä. Julkisen talouden tilanne pysyy kuitenkin vaikeana.

21.09.2026 |14:44

Kantokyky sosiaalietuuksiin on ylitetty – Strandman: ”Suomen rahakukkaro ei ole pohjaton”

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii sosiaaliturvan perusteellista uudistamista. Suomen julkinen talous on tilanteessa, jossa jokaisen veroeuron käyttöä on tarkasteltava kriittisesti.

18.09.2026 |14:15

Maatalouden mahdollisuus on markkinassa – Junnila: Maatalous ei voi elää vain kriisituilla

Eduskunta käsitteli keskustan tekemää välikysymystä maataloudesta. Hallitus on vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta linjannut, ettei ruokaa tuottavaan maatalouteen kohdisteta leikkauksia. Tämä on merkittävä valinta tilanteessa, jossa valtiontaloutta on pitänyt sopeuttaa miljardiluokassa.

16.09.2026 |18:13

Purra: Sopeutukset jatkuvat vuosia – ”Säästöjä pitää tehdä”

Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan Suomen julkisen talouden tasapainottaminen vaatii tiukkaa politiikkaa usean hallituskauden ajan. Futucastin haastatelussa hän puhuu muun muassa julkisen talouden sopeutuksista, Suomen talouden tilasta ja maahanmuutosta.

14.09.2026 |18:53

Hallitus koolle viimeiseen budjettiriiheen – Purra ei odota menoyllätyksiä

Hallitus kokoontuu tänään viimeiseen budjettiriiheensä päättämään ensi vuoden budjetista. Valtiovarainministeri Riikka Purra korosti aamulla riihen tiedotustilaisuudessa, että julkisen talouden tila säilyy haastavana, vaikka paljon positiivista onkin jo nähtävissä. Sekä Purra että pääministeri Petteri Orpo odottavat työllisyyden lähtevän vahvistumaan syksyn myötä.

01.09.2026 |10:39

Purra: Vasemmistopuolueet pelaavat Suomen taloudella venäläistä rulettia

Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa tuoreessa kolumnissaan, että SDP:n ja vasemmistoliiton ensi kaudelle suunnittelemat, jopa yhdeksän miljardin euron veronkiristykset olisivat tuhoisia juuri nyt elpyvälle Suomen taloudelle. Hän korostaa, että vaikka suurten vientiyritysten tilanteen paraneminen onkin hyvä asia, jatkossa on tärkeää että kasvu tarttuu myös pieniin yrityksiin.

31.08.2026 |12:04

Talous kasvaa kovinta vauhtia kymmeneen vuoteen – säästöjä on silti jatkettava

Suomen talous nousee nyt Euroopan kärjessä ja teollisuustuotanto on jo ylittänyt vuoden 2008 huipun. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää hallituksen onnistunutta linjaa, mutta muistuttaa, että julkinen talous vaatii yhä kovia säästöjä seuraavallakin kaudella.

25.08.2026 |16:15

Vasemmisto-opposition talouspuheet tyhjää täynnä – Purra: SDP ei kykene kertomaan vaihtoehtoaan

Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee jyrkästi opposition sekavaa talouslinjaa. Lähes kolmen ja puolen vuoden jälkeen SDP ja muut oppositioryhmät eivät ole kyenneet tuomaan pöytään järkeviä säästöehdotuksia. Valtiovarainministeri muistuttaa, että julkinen talous vaatii seuraavallakin kaudella kovia toimia, mutta veronkorotuksilla ei saa tuhota alkanutta kasvua.

25.08.2026 |14:26

Purra: Kaasua kasvulle, jarrua menoille – tätä linjaa tarvitaan yhä lisää

Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että käynnistynyt talouskasvu helpottaa budjettityötä, mutta julkisen talouden krooninen heikkous vaatii määrätietoisia säästöjä myös ensi kaudella. Opposition kirjavasta kritiikistä huolimatta Purra muistuttaa, että kaikki oleelliset arvioijat, kuten luottoluokittajat ja Euroopan komissio katsovat hallituksen tekevän oikeita toimia.

04.08.2026 |09:47

Rydman: Vähemmällä rahalla enemmän tehoa irti järjestöistä – ”Toiminnassa on parannettavaa etenkin veronmaksajien näkökulmasta”

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman korosti MTV Uutisten haastattelussa torstaina, että STEA-avustuksia koskeva valmistelu kuuluu hänen johtamansa ministeriön toimivaltaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) avustuskriteereitä uudistetaan, jotta valtionavustukset kohdentuvat aiempaa vaikuttavammin sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan.

02.07.2026 |17:24

Kansliapäälliköt tukevat ministeri Rydmanin STEA-kriteerejä

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin mukaan kansliapäälliköiden esitys STEA-avustuksia koskevasta asetuksesta on linjassa hänen aiemmin esittämiensä kriteerien kanssa. Hän kommentoi asiaa A-studiossa keskiviikkona ja arvioi esityksen jopa vahvistavan näitä periaatteita

02.07.2026 |11:23

Strandman vaatii hallinnon karsimista: ”Kun rakenteet paisuvat, kasvaa myös byrokratia ja lasku päätyy veronmaksajalle”

Suomen hallintorakenne on kasvanut valtavaksi kokonaisuudeksi. Maassamme on tällä hetkellä 21 hyvinvointialuetta, 44 työllisyysaluetta, 10 elinvoimakeskusta sekä 304 kaupunkia ja kuntaa. Kokonaisuus on mittava, ja sen toimivuutta on syytä tarkastella kriittisesti, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.

25.06.2026 |10:29

Vigelius järjestöavustusten leikkauksista: Rahat ohjattava sinne, missä autetaan ihmisiä

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius puolustaa ministeri Wille Rydmanin esittämiä järjestöavustusten leikkauksia. Vigeliuksen mukaan kyse on välttämättömistä säästöistä ja ennen kaikkea siitä, että veronmaksajien rahat kohdennetaan tehokkaammin suoraan ihmisten auttamiseen.

17.06.2026 |11:45

Keskusta ehdotti takuutyötä – Purra: Päivän sosialistisin avaus, ilman hintalappua tietenkin

Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee oppositiota taloudellisesta irrallisuudesta ja leväperäisyydestä. Eduskunnan välikysymyskeskustelussa oppositiopuolueet heittelivät hillittömiä menolupauksia ilman minkäänlaista yhteyttä julkisen talouden realiteetteihin.

16.06.2026 |20:32

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

06.06.2026 |15:00

Viikon 23/2026 luetuin

Suomi kasvaa, oppositio murjottaa – Piisinen: ”Näyttää siltä, että yksityinen kulutus on viimein lähtenyt käyntiin”

Perussuomalaiset korostaa Suomen julkisen talouden kääntyneen orastavan kasvun tielle. Hallitus jatkaa päämäärätietoisesti kasvutoimien toteuttamista opposition maalaillessa omia maailmanlopun maisemiaan.

22.05.2026 |11:30

Strandman vahvistaisi arviointijärjestelmien yhteistyötä – arvioinneista johdettavat toimenpiteet ontuvat

Suomessa eri toimijat tekevät paljon arviointeja koulutuksen, hyvinvoinnin, julkisen hallinnon ja palvelujärjestelmien kehittämiseksi. Kansanedustaja Jaana Strandmanin mukaan ongelma ei kuitenkaan ole arviointien puute, vaan se, että viranomaiset eivät muunna arviointituloksia riittävän tehokkaasti konkreettisiksi kehittämistoimiksi.

18.05.2026 |12:15

Eduskuntavaalien lähestymisen huomaa siitä, että demaritkin välillä jo puhuu kuin perussuomalaiset – uusi SDP:n puolueohjelma yllättäen korostaa vieraskielisten velvollisuuksia

Sosialidemokraattien uutta puolueohjelmaa voinee tulkita kuin sosialismin teoriaa, jossa liike oli tärkeämpää kuin päämäärä. Taloudellisen tilanteen myötä yllättäen myös demarit ovat ottamassa lusikan kauniiseen käteen maahanmuuttoon liittyen. Uskoo ken tahtoo.

06.05.2026 |13:05

Nieminen kyseenalaistaa Suomen datakeskuspolitiikan: Suomi tarvitsee investointeja, mutta niiden on oltava kestäviä ja kansantalouden kannalta perusteltuja

Hufvudstadsbladet on tuonut esiin laskelmia, joiden mukaan datakeskusten vaikutukset valtiontalouteen voivat olla huomattavasti oletettua heikommat. Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura arvioi, että datakeskukset eivät juuri tuota verotuloja, vaan voivat jopa heikentää julkista taloutta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen kysyy, onko nykyinen datakeskuspolitiikka todella Suomen edun mukaista.

05.05.2026 |13:49

Perustuslakikaan ei turvaa palveluita kun rahat loppuvat – “Eläkepomo jättää maahanmuuton menoluokan mainitsematta”

Talouskeskustelu pyörii Suomessa leikkausten ja säästöjen ympärillä, mutta valtaosa poliitikoista kiertää silti totuutta kuin kissa kuumaa puuroa. Lupaus hyvinvointivaltiosta on rapistumassa ja edes perustuslaki ei turvaa kansalaisten palveluita valtion rahojen loppuessa. Huutava hiljaisuus vallitsee myös maahanmuuton kansantaloutta rasittavien kustannusten ympärillä.

22.04.2026 |11:21

Purra: Kehysriihen kasvu- ja työllisyystoimista jo alustava sopu, yrittäjien eläkemaksuihin tulossa helpotusta

Tänään alkaneesta hallituksen kehysriihestä odotetaan päätöksiä tulevista kasvutoimista ja säästöistä. Myös yrittäjien eläkemaksuihin on luvassa helpotuksia.

21.04.2026 |11:30

Tavio pitää kallista ja haitallista maahanmuuttopolitiikkaa Suomen huonon taloustilanteen suurimpana ongelmana: ”Meistä on tullut koko maailman sosiaalitoimisto”

Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio syyttää Suomen talousongelmista kallista maahanmuuttopolitiikkaa ja kertoo työvoiman rakenteen heikentävän julkista taloutta. Hän viittaa tuoreeseen tilastoon, jonka mukaan yhtä työssäkäyvää kohden tuli viime vuonna kuusi työtöntä maahanmuuttajaa.

15.04.2026 |13:41

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia

Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

13.04.2026 |11:31

Viikon 16/2026 luetuin

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat

Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

13.04.2026 |10:58

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.

10.04.2026 |10:33

Mäkelä tyrmää galluphötkyn: Opposition pelottelu vääristää todellisuutta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä varoittaa tekemästä pitkälle meneviä johtopäätöksiä yksittäisistä gallupeista. Ylen keskustelussa hän arvosteli opposition puheita liioitteleviksi ja totesi kannatuksen olevan lähellä neljän vuoden takaista tasoa.

09.04.2026 |16:00

Grönroos paljastaa vasemmiston maahanmuuttopelin: Äänestäjät vasemmistolle, halpatyövoima yrityksille – suomalainen duunari maksaa lystin

Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia, joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos selittää asian Facebook-videollaan.

09.04.2026 |09:01

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun

Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.

06.04.2026 |12:34

Lehtinen tyrmää kokoomusnaisten haihattelun julkisilla avustuksilla: Miksi järjestöpomojen palkoille ei saisi laittaa kattoa?

Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen ei ymmärrä, miksi kokoomusnaiset älähtivät, kun sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päätti, että STEA-avustuksia saaville järjestöille tulee ehdoksi 75 000 euron palkkakatto.

27.03.2026 |13:31

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi