Tagi: poikkeusolot

Lehtikuva

Koronan leviämistilanne on Virossa EU:n toiseksi pahin, mutta hallitus ei ole edelleenkään saanut aikaan pakollista koronatestausta kaikille saapuville matkustajille. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen vaativat, että pakollinen testaus on otettava käyttöön välittömästi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on tehnyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy mitä erityistoimenpiteitä hallitus aikoo tehdä kitkeäkseen lasten seksuaalista hyväksikäyttöä nyt koronakriisin aikana. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli tietoon vuonna 2019 peräti 1 796, mikä oli 30,8 prosenttia edellisvuotta enemmän.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomi ja Suomen terveydenhuoltojärjestelmä varautuu koronavirusepidemian ensimmäisen aallon vastaanottamiseen. Suomen Uutiset selvitti, mikä on tämänhetkinen varautumisemme taso tärkeillä osa-alueilla: koronaviruksen testauksessa ja jäljittämisessä, lääkehuollossa, suojavarusteiden ja hoitopaikkojen määrässä sekä karanteenitoimien koordinoinnissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus haluaa muuttaa ulkomaalaislakia ja EU:n ulkopuolelta tulevien kausityöntekijöiden maahantuloa ja oleskelua koskevaa lakia väliaikaisesti koronakriisistä johtuen. Muutos esimerkiksi varmistaisi, että usea jo nyt merkittävästä kotimaisesta työttömyydestä kärsivä ala saisi ulkomaalaista halpatyövoimaa myös jatkossa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomalaiset ovat huolissaan terveydestään, turvallisuudestaan ja taloudestaan. Monet pelkäävät tartuntaa, joka on maailmalla ja meillä johtanut kuolemaan. Monet ovat huolissaan läheisistä ja ystävistä. Yhtä lailla kansalaiset ovat huolissaan toimeentulostaan ja yhteiskunnan tuottamien palveluiden saatavuudesta. Elämme poikkeustilanteessa, jossa tavallinen elämä on vaarantunut, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila.  Lue lisää >