Tagi: Turkki

LEHTIKUVA

Satakunta vasemmistoanarkistia riehui Leipzigin kaduilla maanantaina. Mellakoitsijoiden ilkivalta kohdistui autojen lisäksi myös paikalliseen moskeijaan. Moskeijan joutuminen vasemmistolaisten viharikoksen kohteeksi johtui siitä, että Antifa pitää kyseistä moskeijaa tukevaa yhdistystä Turkin valtion kätyrinä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset on jättänyt vastalauseen hallituksen esitykseen, jossa kolmansien maiden kansalaiset saisivat pidempiä niin sanottuja d-viisumeita, jos heillä on erityisasiantuntijan tai kasvuyrittäjän oleskelulupa. Lisäksi viisumi myönnettäisiin tällaisten henkilöiden perheenjäsenille, joille on myönnetty oleskelulupa perhesiteen perusteella.  Lue lisää >

TWITTER

Valko-Venäjä on aloittanut suurisuuntaisen operaation työntääkseen maassa olevia laittomia maahanmuuttajia EU:n aluelle Puolaan ja mahdollisesti myös Liettuaan. Euroopan eri tiedotusvälineiden uutisista ja sosiaalisen median videoista välittyy massiivinen kansainvaellus kohti EU:n rajaa.  Lue lisää >

Afganistanista odotetaan ennen näkemättömän suurta siirtolaisvyöryä Eurooppaan, vaikka osa edellisessäkin vyöryssä vuonna 2015 perusteettomasti turvapaikkaa hakeneista afgaaneista on yhä palauttamatta kotimaahansa. EU:n mahtimaat Ranska ja Saksa ovat yksimielisiä siitä, että tällä kertaa pakolaisia pitää auttaa Afganistanin lähimaissa. Samaan aikaan Suomi valmistautuu ottamaan vastaan ”jopa kymmeniä tuhansia” Afganistanista tulijoita.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-päivityksessään demokratian, oikeusvaltion ja sekularismin viennin epäonnistuvan melkein aina. Tähän on Halla-ahon mukaan useita helposti tunnistettavia syitä, mutta tärkein on se, että paikallista väestöä eivät kyseiset ”arvot” kiinnosta. Tai tarkkaan ottaen demokratia johtaa takapajuisissa maissa johonkin aivan muuhun kuin länsimaiseen, sekulaariin oikeusvaltioon.  Lue lisää >

Expressen

Afganistanin suosituimman poliitikon törkeästi pahoinpideltyä ruumista pyöritellään maassa talibanien naureskellessa ympärillä. Kahta burkaan pukeutunutta naista hakataan pitkillä kepeillä. Mieheltä lyödään käsi irti ja kädentynkä upotetaan kiehuvaan öljyyn. Videoita ja kuvia jakaa Afganistanin Ruotsin suurlähettiläs Abbas Noyan. Tapahtumista kirjoittaa Expressen.  Lue lisää >

kuvakaappaus, UnHerd

Feministisenä Islam-kriitikkona tunnettu somalitaustainen Ayaan Hirsi Ali kirjoittaa islamistien ja herännäisen vasemmiston epäpyhästä liitosta. Kun ISISin unelma kalifaatista romuttui, islamistit ympäri maailmaa ovat muuttaneet strategiaansa. Väkivaltaisen jihadin sijaan uuden strategian ytimessä on nk. dawa, joka painottaa propagandaa ja yhteiskunnallista mielipiteenmuokkausta islamismille suotuisaan suuntaan. Hirsi Ali kirjoittaa, miten suvaitsevainen woke-vasemmisto on tässä islamisteille hyödyllinen sinisilmäinen apuri....  Lue lisää >