

tagesspiegel.de-lehden juttu vasemmiston koronaohjeista.
Äärivasemmiston koronaohjeet: ryöstäkää kaupat ja katkaiskaa sähkönjakelu
Monissa maissa koronakriisi on saanut ihmiset toimimaan yhdessä ja auttamaan toisiaan hädässä. Jotkut tahot haluavat kuitenkin käyttää kriisitilannetta väkivallan lietsomiseen. Saksassa vasemmistolaisten anarkistien ja antifasistien suosima nettisivusto yllyttää ihmisiä tekemään terrori-iskuja ja ryöstelemään kauppoja, jotta kriisi pahenisi. Äärivasemmiston kohdalla ei siis voida puhua talvisodan hengestä vaan pikemminkin partisaanihengestä.
Saksan turvallisuusviranomaiset ovat huolissaan siitä, että äärivasemmistolaiset käyttävät koronakriisiä hyväkseen lietsoakseen vihaa, kirjoittaa Tagesspiegel-lehti. Äärivasemmiston nettisivustolla de.indymedia.org:ssa on julkaistu kirjoitus, jossa yllytetään ihmisiä mellakoimaan, ryöstelemään kauppoja ja tekemään terrori-iskuja sähkönjakelu vastaan.
Kaataako korona kapitalismin?
Vetoomuksen kirjoittanut nimimerkki Antikalypse pitää koronapandemiaa sellaisena ilmiönä, joka voisi kaataa koko kapitalistisen järjestelmän. Hän yhdistää koronaviruksen synnyn ilmastonmuutokseen ja kaupungistumiseen. Erityisesti kirjoittaja iloitsee siitä, että koronavirus antaa mahdollisuuden hengityssuojainten käyttöön julkisilla paikoilla, jolloin naamioituminen on helpompaa.
– Odotetaan, että tilanne pahenee ja yritetään antaa oma vallankumouksellinen panoksemme siihen, että syntyisi vihaa, protesteja, ryöstelyä ja mellakoita, kirjoittaja kehottaa.
Terrori-iskuja sähköverkkoa ja joukkoliikennettä vastaan
Kärsimättömämpiä vasemmistolaisia neuvotaan ryhtymään toimiin järjestelmän romahtamisen edistämiseksi iskemällä esimerkiksi sähkönjakelua ja joukkoliikenneverkostoja vastaan. Tavoitteena on pahentaa tilannetta, jotta kansa nousisi kapinaan ja murskaisi kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän.
Saksan viranomaisten huoli näistä vallankumouspuheista ja terrori-iskuihin yllyttämisestä ei ole perusteeton, sillä äärivasemmistolaiset tekevät Saksassa jatkuvasti iskuja muun muassa raideliikennettä vastaan. Esimerkiksi syksyllä 2019 anarkistit katkaisivat Berliinin paikallisjunaliikenteen osittain. Suomen Uutiset kertoi näistä tuhopolttoiskuista heti tuoreeltaan. Vastaava tuhopolttoisku raideliikennettä vastaan on tehty myös Vantaan Rekolassa vuonna 2011. Rekolan iskusta otettiin vastuu suomalaisella Takku.net-huligaanisivustolla.
Kauppojen ryöstely puolestaan on tuttua esimerkiksi Hampurin G20-mellakoista, joissa anarkistit ryöstivät useita kauppoja muun mellakoinnin yhteydessä. Hampurissa oli G20-vastamielenosoitusten aikana paikalla myös vankka edustus suomalaisia vasemmiston kannattajia.
Nettisivustoa yritetty kieltää
Indymedia-nettisivusto on Saksan väkivaltaisen äärivasemmiston keskeinen tiedotuskanava. Vuonna 2018 silloinen sisäministeri Thomas de Maizière (CDU) kielsi sivuston edeltäjän pitäen sitä perustuslain vastaisena yhdistyksenä.
Kielto ei kuitenkaan toimi, sillä äärivasemmisto siirsi kiihotustoimintansa uudelle sivustolle. Vallankumouksen lietsominen siis jatkuu normaalisti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Berliinin vappuriehaa: Vasemmistolaiset hakkasivat tv-ryhmän kadulla – Suomen media vaikenee

Tutkimus: Anarkisti asuu yhä äitinsä luona

Rantanen: Poliisin ei ole soveliasta osallistua mielenosoitukseen virkapuvussa

Ranskassa levotonta: Vasemmistoanarkistit riehuivat sairaanhoitajien mielenosoituksessa, ulkomaalaisjengit taistelevat kaduilla konetuliasein varustettuina

”Ei kahvia ja munkkeja poliiseille” – Anarkisteilla äärikeinot käytössä Berliinissä

Polttopulloja kansankirkkoon Ruotsissa: ”Vahvasti symbolinen teko”

Antifan iskuryhmä pahoinpiteli useita ihmisiä Budapestissa – naiset mukana hakkaamassa

Zyskowiczin pahoinpitelijä paljastui äärivasemmistolaiseksi – median huoli poliittisesta väkivallasta hälveni välittömästi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













