

LEHTIKUVA/ARKISTO
Kokoomus haluaa Suomeen töihin bussikuskeja ja hoitajia kehitysmaista – Riikka Purran mukaan kokoomuksen malli on utopiaa: ”Ei ole positiivista julkisen talouden kestävyyden kannalta”
Kokoomus tunnetusti haalisi Suomeen kymmeniätuhansia työperäisiä maahanmuuttajia. Iltalehden keskusteluohjelmassa eilen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti kokoomuksen Petteri Orpolle, että työmarkkinoiden ongelmat eivät johdu työvoiman saatavuudesta vaan kohtaanto-ongelmasta ja heikoista kannustimista. – Näitä työmarkkinaongelmia ei voi ratkaista sillä, että Suomeen tuodaan matalasti koulutettua työvoimaa kehitysmaista EU:n ulkopuolelta, Purra sanoi.
Kokoomuspomo Petteri Orpon mukaan työperäisen maahanmuuton edistäminen ei olisi niinkään kokoomuksen vaan erityisesti suomalaisten yritysten toiveissa.
– Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, koska tällä ikärakenteella me ei muuten pärjätä. Telakat eivät muuten pyörisi, Uudessakaupungissa jo nyt tehdään autoja, vanhuksia hoidetaan ja joukkoliikennettä ajetaan ulkomaalaisten työntekijöiden voimin, Orpo esitti, kuitenkin sillä varauksella, että työperäisen maahanmuuton pitäisi olla ”järkevää”.
Sosiaaliturvaan nojaavaa maahanmuuttoa
Riikka Purra tarttui kiinni Orpon vaatimukseen järkevyydestä ja kysyi, onko se sitten järkevää, että Suomeen tälläkin hetkellä tulee pääasiassa matalapalkkamaahanmuuttoa, jolloin samalla syntyy uusia ongelmia, kuten orjamaisia työolosuhteita, joita pitää korjata.
– Kokoomus ja elinkeinoelämä julistavat tarpeen olevan kymmeniätuhansia maahanmuuttajia töihin. Saisiko joskus tarkennusta, mille aloille ja miten tekijöitä voisi saada jotenkin eri tavalla kuin nyt, Purra sanoi ja muistutti, että perussuomalaisillakaan ei ole mitään sitä vastaan, että Suomeen tulee korkeasti koulutettuja osaajia.
– Me emme kuitenkaan kannata sosiaaliturvaan nojaavaa maahanmuuttoa, koska se ei ole positiivista julkisen talouden kestävyyden kannalta, Purra sanoi.
Oppositiojohtajat Purra ja Orpo kohtasivat eilen Iltalehden Suoraan asiaan -keskusteluohjelmassa.
Kokoomuksen utopia kaukana todellisuudesta
Orpon mukaan kokoomuskaan ei kannata sosiaaliturvaan nojaavaa maahanmuuttoa.
– Mutta juuri sitä Suomeen nyt tulee, Purra huomautti.
Orpo jatkoi järkevyydestä ja esitti, että Suomeen tarvitaan ulkomailta huippuasiantuntijoita. Purra huomautti, että tarpeesta huolimatta huippuasiantuntijoita ei tosiasiassa Suomeen juuri tule.
– Kokoomuksella on jonkinlainen utopia työperäisestä maahanmuutosta, joka on hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä todellisuus on, Purra huomautti.
Orpon lausumia kuunnellessa onkin hyvä pitää mielessä, että perinteisesti kokoomus on ollut työnantajapuolue, ja monille yrityksille halpatyövoima kelpaa. Halpatyövoima on yrityksille edullista, mutta viime kädessä lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle. EU:n ulkopuolelta Suomeen työskentelemään saapuvat matalapalkkaduunarit eivät tule palkallaan toimeen, vaan palkan päälle on haettava Kelan tukia, joiden rahoittaminen jää veronmaksajan rasitukseksi.
Halpatyövoiman vapauttaminen sisältääkin poliittisen valinnan: halutaanko Suomessa ajaa matalapalkka-alojen työnantajien ja ulkomaisen halpatyövoiman vai suomalaisten työntekijöiden ja Suomen julkisen talouden etua? Perussuomalaiset on aina suomalaisen työn ja yrittämisen asialla, mutta perussuomalaiset vastustaa matalapalkka-alojen maahanmuuttoa.
Veronkevennykset lisäävät työhaluja
Purra huomauttikin Orpolle, että työmarkkinoiden tämänhetkiset ongelmat eivät johdu siitä, että työvoimaa ei olisi yritysten saatavilla.
– Ongelmat ovat järjestelmätasolla: työn kannustimet ovat heikkoja, työmarkkinoilla on kohtaanto-ongelmia ja ammatillinen koulutusjärjestelmä ei tuota ammattilaisia oikeille aloille ja oikeisiin paikkoihin. Näitä ongelmia ei voi ratkaista sillä, että Suomeen tuodaan matalasti koulutettua työvoimaa kehitysmaista EU:n ulkopuolelta.
– Ratkaisuja tilanteeseen on siinä, että työn kannustimia pitää parantaa ja työn perässä liikkumista tulee helpottaa. Myös verotusta on lopulta kevennettävä, jotta ostovoima vahvistuu ja työssäkäynnistä tulee kannattavaa, Purra totesi.
PS leikkaisi toissijaisista kohteista
Viime syksynä perussuomalaiset julkisti vaihtoehtobudjettinsa, jossa leikkaukset kohdistetaan toissijaisiin menoihin, kuten haittamaahanmuuttoon, ilmastotoimiin ja kehitysyhteistyöhön.
Perussuomalaiset haluaa laittaa valtiontalouden tasapainoon ja on valmis leikkaamaan menoja 2–4 prosenttia vuosittain kaikilta hallinnonaloilta pois lukien suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta tärkeät menot ja henkilöstö, kuten perusopetus, oikeuslaitos, maanpuolustus ja sote.
Petteri Orpon mielestä perussuomalaiset ei kuitenkaan leikkaa tarpeeksi eivätkä leikkaukset riitä. Purra huomautti Orpolle, että perussuomalaisten tuoreessa vaihtoehtobudjetissa leikkaukset ovat jopa suuremmat kuin kokoomuksella.
– Me emme edes esitä uusia menokohteita. Ongelma on paremminkin se, että kokoomukselle eivät kelpaa perussuomalaisten leikkauskohteet, vaan te leikkaatte mieluummin suomalaiselta köyhältä ja pienituloisilta, Purra sanoi ja huomautti, että kokoomus mielellään kippaa ulkomaille miljardeja euroja kehitysavun muodossa ja kannattaa yhteisvelkaan perustuvia EU-tukipaketteja.
– Lisäksi te haluatte kehitysmaan ihmiset Suomeen elämään suomalaisen veronmaksajan rahalla, Purra huomautti viitaten kokoomuksen löysänpuoleiseen maahanmuuttopolitiikan linjaan.
Kansalaisuusperustainen sosiaaliturva toisi säästöjä
Perussuomalaiset ei siis halua leikata suomalaisille tärkeistä menoista, mutta perussuomalaisten mielestä suomalainen hyvinvointijärjestelmä on tarkoitettu ensi sijassa suomalaisille. Perussuomalaisten pitkän tähtäimen tavoitteena onkin kansalaisuusperustainen sosiaaliturva.
– Mitä vähemmän meillä on maksajia, mutta samaan aikaan mitä enemmän tulee esimerkiksi ikääntymiseen liittyviä menoja, sitä tarkempia meidän pitää olla siitä, että palvelut on kohdistettu niille, joille pitääkin, eli suomalaisille, Purra sanoi.
Suomen valtion budjetista sote- ja koulutusmenot sekä julkiset tulonsiirrot muodostavat varsin suuren osan. Kansalaisuusperustainen sosiaaliturva toisi säästöjä, sillä maahanmuuttajat ovat lukumääräänsä nähden yliedustettuina julkisten tulonsiirtojen saajissa. Esimerkiksi Kela maksaa hieman yli kaksinkertaisen määrän etuuksia maahanmuuttajille verrattuna syntyperäisiin suomalaisiin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matalapalkkamaahanmuutto työn kannustimet halpatyömaahanmuutto EU-tukipaketit elinkeinoelämä toissijaiset menokohteet sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto kohtaanto-ongelma työvoima Työmarkkinat veronkevennykset Vaihtoehtobudjetti Työperäinen maahanmuutto Julkinen talous Riikka Purra Petteri Orpo perussuomalaiset Kokoomus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Marin ajelee kaksilla rattailla – hamuaa työperäistä maahanmuuttoa, mutta ei ymmärrä mallia, jossa työnantajan palkkakuluja siirtyy yhteiskunnan maksettavaksi

Perussuomalaiset haluaa parantaa työn tekemisen kannattavuutta: ”Työperäinen maahanmuutto on pelkkä laastari, joka aiheuttaa uusia ongelmia”

Puoluejohtajat kutsuttiin tv-debattiin valtiontalouden madonluvuista, sopeutuksista ja leikkauksista – pääministeri ja valtiovarainministeri eivät saapuneet paikalle

Nyt on hapokasta: Petteri Orpo esitti työperäistä maahanmuuttoa ratkaisuksi perheiden perustamiselle ja suomalaisten syntyvyydelle

Purra kysyi, puolustaako Marin enää suomalaista duunaria, pääministeri veivasi vastauksensa koskemaan PS:n EU-linjaa – Purra painotti: ”Nostamme jatkossakin EU:n ongelmia esille”

Purralta kovaa kritiikkiä kokoomuksen ja SDP:n EU- ja ulkopoliittisille linjauksille: ”Sinipunahallitus ei muuttaisi mitään”

Perussuomalaisilta uusi maahanmuuttopoliittinen ohjelma: Suomen on lopetettava vastaanottamasta sellaista maahanmuuttoa, joka kuormittaa julkista taloutta

Suomeen saapuvat maahanmuuttajat eivät rahoita suomalaisten eläkkeitä tai paikkaa työvoimapulaa – tulijat ovat tulonsiirroista riippuvaisia ja kärsivät korkeasta työttömyydestä

Työperäiseen maahanmuuttoon palautettava kontrolli – ratkaisu työvoimapulaan löytyy kotimaisesta reservistä ja EU-alueella olevasta työvoimasta
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













