

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mustien taidetta vandalisoitiin Torontossa – media huutaa rasismia, mutta poliisi etsii mustaa epäiltyä
Toronton päärautatieasemalla esillä ollutta mustien historiaa käsittelevää taidenäyttelyä vandalisoitiin. Media kiiruhti kirjoittamaan viharikoksesta, rasismista ja Klu Klux Klaanista. Poliisin julkaisemassa kuvassa teosta epäilty henkilö on kuitenkin musta mies.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa vietetään helmikuussa mustan historian kuukautta. Toronton rautatieaseman aulaan on pystytetty Toronton mustaa historiaa esittelevä taidenäyttely. Yhtä näyttelyn valokuvateosta on vandalisoitu piirtämällä siihen mustalla tussilla orjakaulus, kertoo paikallinen Toronto Star -lehti.
Valokuvassa papin kasukkaan pukeutuneen mustan naisen kaulan ympärille oli piirretty tussilla orjuuden aikana käytetty kaulakahle. Kuvassa esiintyvä Gloria C. Swain on mustien oikeuksia ajava aktivisti ja taiteilija. Hän kertoo Star-lehdelle olevansa erittäin vihainen ja loukkaantunut kuvan vandalisoimisesta.
Poliisin viharikosyksikkö tutkii
Valokuvan ottanut musta kuvataiteilija Anique Jordan on sitä mieltä, että kuvan vandalisointi on selvästi rasistista. Hänen mukaansa Klu Klux Klaaniin tai hirttosilmukkaan liittyvä rasistinen symboliikka on kaikille tuttua, mutta orjakaulus on vähemmän tunnettu, joten piirtäjän on täytynyt olla hyvin perehtynyt orjakaupan historiaan ja hänellä on ollut selvä vihamotiivi tai halu aiheuttaa harmia tietylle ihmisryhmälle.
Toronto Star -lehden ihmisoikeusasioihin erikoistunut musta toimittaja Angelyn Francis kirjoittaa, että Toronton poliisin viharikosyksikölle on ilmoitettu tästä asiasta ja viharikosyksikkö tulee olemaan yhteydessä Ontarion osavaltion syyttäjään määritelläkseen, onko tässä kyse viharikoksesta.
Lisäksi toimittaja kirjoittaa, että Toronton poliisi on jo tutkinut rautatieaseman valvontakameranauhat ja julkaissut kuvauksen epäillystä. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan vaivautunut vilkaisemaan poliisin julkaisemia kuvia epäillystä ennen juttunsa julkaisemista, sillä poliisin kuvissa on musta mieshenkilö.
Media haluaa löytää ”rasistisia viharikoksia”
Kyse on tietenkin vasta rikosepäilystä, eikä ketään ole tuomittu mistään. Epäillyn ihonvärin huomioon ottaen on hyvin epätodennäköistä, että hänet tuomittaisiin viharikoksesta mustia kohtaan.
Huomionarvoista on kuitenkin median reaktio ja kova into kehystää tapahtunut ”viharikokseksi”, vaikka poliisin julkaisemat kuvat epäillystä kertovat aivan muuta. Median into löytää ”rasistisia viharikoksia” on tuttu Suomessakin. Esimerkiksi tamperelaisen pizzerian vuonna 2010 tapahtunut tuhopoltto, joka vaati kolmen ihmisen hengen leimattiin mediassa ensin rasismiksi. Todellisuudessa tuhopolton takana olivat pizzeriaa pyörittäneet irakilaisveljekset ja kaksi heidän tuttavaansa.
Toronton tapaus saattaa tietenkin olla lavastettu viharikos (”hate crime hoax”). Suomen Uutiset kertoi äskettäin tapauksesta, jossa musta näyttelijä Jussie Smollett sai tuomion lavastettuaan itseensä muka kohdistuneen viharikoksen, jossa hänen kaulaansa laitettiin väitetysti hirttoköysi. Smollettin väittämä ”viharikos” sai valtavasti huomiota mediassa, kunnes se todettiin valheeksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliisin viharikosyksikkö vihamotiivi orjakaulus lavastettu viharikos Klu Klux Klan Toronto hirttoköysi orjakauppa Jussie Smollett Viharikos Rasismi Kanada
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mitä amerikkalaiset edellä, sitä suomalaiset perässä – uhriutumisesta ja loukkaantumisesta tuli someajan modernia vallankäyttöä

Antifa-asemies tappoi Trumpin kannattajan Portlandissa – väkijoukko hurrasi, media syytti uhria ja valkopesi henkirikoksen

Aktivistien tilipäivä – väärillä väitteillä ratsastava Black Lives Matter takoi puolessa vuodessa 10 miljardia dollaria

Helsingin yliopiston konseptit sekosivat Afrikan tähti -pelin takia – sulki kommentoinnin, leimaa omat fuksinsa rasisteiksi

Trudeau haluaa lopettaa rekkamielenosoituksen kovin keinoin – mielenosoittajat syyttävät tyrannin otteista

Trudeau uhkaa viedä mielenosoittajilta rekat, rahat, lemmikit ja lapsetkin

Huhtasaari: Aikooko komissio puuttua Kanadan toimintaan Convoy-mielenosoituksessa?

HS: ”Vartija teki natsitervehdyksen Israelin joukkueelle Münchenin EM-kisoissa” – Hesari jätti jotain oleellista kertomatta

Viharikos Saksassa: lahjakas nyrkkeilijänuorukainen surmasi transmiehen
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää