Tagi: koronavirus

LEHTIKUVA

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus esittää vähittäistavarakaupoissa ja palveluissa asioimisen estämistä ulkonaliikkumiskiellolla. Tämä merkitsisi liiketilojen sulkemista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan liiketilojen sulkemisesta koituvat haitat ylittävät reippaasti tavoitellut hyödyt.  Lue lisää >

Hallituksen päätös kevään kuntavaalien perumisesta on otettu mediassa ymmärryksellä vastaan. Vaalien terveysturvallisuus on nyt avainsana jolla päätöksiä perustellaan, eikä vihjailuja päätöksen poliittisista motiiveista katsota hyvällä. Median muisti on kuitenkin lyhyt. Näin aiheesta kirjoitettiin, kun Donald Trump ehdotti vaalien siirtoa koronaturvallisuuden vuoksi kesällä 2020.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ei näe THL:n laskuharjoituksen perusteella todellista aihetta kuntavaalien siirtämiseen ja ihmettelee, onko vaalien siirrossa oikeasti kyse puhtaasti politikoinnista. Perussuomalaisten kanta vastustaa vaalien siirtoa saa taakseen piirin vankkumattoman tuen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus on ilmoittanut peruvansa kevään kuntavaalit koronavirustilanteen vuoksi. Asiasta kertoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp.). Näillä näkymin vaalit on tarkoitus siirtää kesälle, mutta lopullisen päätöksen siirrosta tekee eduskunta. Muistin virkistykseksi on hyvä katsoa, mitä vaalien järjestämisestä ehdittiin luvata. Näin puheet muuttuivat.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) väläytti eilen Säätytalolla kuntavaalien siirtämistä koronatilanteen vuoksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila kritisoi Henrikssonin ehdotusta ankarasti Facebook-kirjoituksessaan. Junnila pitää ehdotusta täysin demokratian vastaisena.  Lue lisää >

Kiina on asettanut maahantulokiellon ja muita pakotteita Yhdysvaltain väistyvälle ulkoministeri Mike Pompeolle. Pompeo oli tätä ennen kritisoinut Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia maan uiguurivähemmistöä kohtaan. Kiinan pakotelistalla on yhteensä 28 henkilöä väistyvän presidentti Trumpin hallinnosta ja lähipiiristä. Yhdysvaltain uuden presidentin Joe Bidenin hallinto ei ole kommentoinut asiaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen ja Ruotsin välillä on suuri ero epidemiatilanteessa. Ilmaantuvuuslukujen ero Lapin sairaanhoitopiirin ja Ruotsin Norrbottenin välillä on jopa 20-kertainen. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso pelkää nopeasti leviävän ja helposti tarttuvan virusvariantin saattavan muuttaa nopeasti koko Suomen epidemiatilannetta rajaliikenteen kautta.  Lue lisää >

Twitter, LEHTIKUVA

Kolmentoista EU-maan ulkoministerit ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa EU-komissiota vaaditaan järjestämään koronarokotteita myös EU:n itäisille naapurimaille niistä rokotekiintiöistä, jotka EU on omaan käyttöönsä tilannut. Vetoomuksen mukaan EU:n tulisi itselleen tilaamistaan rokotemääristä hoitaa rokotteita myös Länsi-Balkanin maille sekä EU:n itäisille kumppanimaille, jotka ovat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä. Lisäksi vetoomuksessa viitataan siihen, että EU:n tulisi...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tilastokeskuksen mukaan Ruotsin 15-24-vuotiaista oli syyskuussa työtä vailla 160 000 henkilöä eli 27,1 prosenttia työvoimasta. Nuorisotyöttömyys on siten korkeammalla tasolla kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kertoo SVT. Työttömyys on iskenyt pahiten palvelualojen vähän koulutettuihin eli käytännössä maahanmuuttajiin.  Lue lisää >

Ilta-Sanomat jysäytti maanantai-iltana uutispommin. THL-johtaja Markku Tervahaudan mukaan Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) oli torpannut THL:n aikeet valistaa kansalaisia koronamaskien käytöstä. Ministeriö yrittää pelastautua kohulta kertomalla, että Työterveyslaitos on viestinyt maskien käytöstä jo huhtikuussa.  Lue lisää >