Tagi: Kreikka

Velkaisimmat EU-maat kuten Kreikka, Italia ja Espanja vastaanottivat EU:n tukipaketin nettosaajina eniten koronaelvytystä. Nyt nämä Etelä-Euroopan velkavaltiot ohjaavat miljardeja sähkö- ja lämmityslaskujen huojennuksiin, vaikka elvytyspaketin varoja ei kansanedustaja Ari Koposen mukaan saanut kohdentaa akuutteihin toimiin energian hintakriisiin vastaamiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUKUVA

EU:n jäsenmaiden edustajat kokoontuivat pohtimaan ulkorajojen valvontaa. Konferenssin lopuksi 16 jäsenmaata allekirjoitti julistuksen, jossa vaadittiin laittomien rajanylitysten estämiseen tiukempia toimia, kuten raja-aitoja. Suomi ei allekirjoittanut julistusta. Sisäministerin valtiosihteeri arvioi, että Suomen itärajan aitaaminen maksaisi noin 1,3 miljardia euroa eli suunnilleen saman kuin kehitysapu vuodessa ja kysyy: ”Mihin sinä käyttäisit sellaisen summan yhteistä rahaa?”  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sanna Marinin hallituksen ilmastopolitiikka on kansanedustaja Ari Koposen mielestä mennyt aivan liian pitkälle. Ensin ajettiin turvetuotanto alas, ja viime päivinä on uutisoitu Euroopan ennätyskorkeista sähkön hinnoista. Norjan vähäisten vesivarastojen ohella sähkön hintaa nostaa fossiilisten polttoaineiden ja päästöoikeuksien kallis hinta.  Lue lisää >

Afganistanista odotetaan ennen näkemättömän suurta siirtolaisvyöryä Eurooppaan, vaikka osa edellisessäkin vyöryssä vuonna 2015 perusteettomasti turvapaikkaa hakeneista afgaaneista on yhä palauttamatta kotimaahansa. EU:n mahtimaat Ranska ja Saksa ovat yksimielisiä siitä, että tällä kertaa pakolaisia pitää auttaa Afganistanin lähimaissa. Samaan aikaan Suomi valmistautuu ottamaan vastaan ”jopa kymmeniä tuhansia” Afganistanista tulijoita.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan mielestä keskustelu EU:n elpymisvälineestä on ollut liian vähäistä asian suureen painoarvoon nähden. Perussuomalaiset yrittävät vielä pitkäksi venyneessä eduskuntakeskustelussa nostaa esille elpymispakettiin liittyviä epäkohtia, ja saada hallituspuolueiden ja Suomen kansan silmät avautumaan elpymisvälineen seurauksille.  Lue lisää >