lainsäädäntö
Garedew ja Sillanpää vaativat vieraannuttamisen säätämistä rangaistavaksi: ”Lapsi ei saa olla vanhempien välisten ristiriitojen pelinappula”
Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Pia Sillanpää jättivät eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat vieraannuttamisen säätämistä rangaistavaksi. Aloite keräsi allekirjoittajia yli puoluerajojen, mikä kertoo päättäjien laajasta huolesta liittyen ilmiöön ja sen vaikutuksiin.
Reijonen: Droonit voivat aiheuttaa isoja vahinkoja – korvausvastuu on yhä epäselvä
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen jätti hiljattain vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien Suomen alueelle harhautuvien droonien mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) vastasi kysymyksiin. Reijonen vaatii selkeyttä droonien aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen ja nostaa esiin, ettei Suomen lainsäädäntö anna suoraa vastausta siihen, kuka maksaa vahingot, jos ulkomailta harhautunut drooni osuu suomalaiseen kotiin tai aiheuttaa henkilövahinkoja.
Mäkelä: Perussuomalaisten pitkään peräänkuuluttamat uudistukset toteutuvat
Perussuomalaisten pitkä ja johdonmukainen työ Suomelle elintärkeiden uudistusten toteuttamiseksi on tuottanut tulosta myös vuonna 2026. Kiristyksiä on tullut muun muassa maahanmuuttoon ja vankeusrangaistuksiin, minkä lisäksi hallitus on korjannut ennätysmäärän edellisten hallitusten tekemiä, Suomea heikentäviä päätöksiä.
Eduskunta hyväksyi työperäistä hyväksikäyttöä koskevan lainsäädännön uudistuksen – ministeri Meri sivaltaa SDP:n johtamaa vasemmisto-oppositiota
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona täysistunnossaan hallituksen esityksen työperäisen hyväksikäytön kriminalisoimisesta. Jatkossa rikoslaki tavoittaa myös räikeimmät hyväksikäytön muodot, kuten kynnysrahat eli tilanteet, joissa ulkomaalainen työntekijä joutuu maksamaan työnantajalle tai välittäjälle pelkästä työpaikan saamisesta. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2026.
Nieminen vaatii energiajuomien ikärajan selvittämistä – suositukset eivät enää riitä
Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän esittää energiajuomien myynnin ikärajan säätämisen selvittämistä lainsäädännössä.
Hallitus kiristää toimia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi
Hallitus valmistelee uusia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lakipaketin, joka liittyy EU:n väkivaltadirektiivin toimeenpanoon.
Suomen lainsäädännön on vastattava Nato-jäsenyyden vaatimuksia – perussuomalaiset: ”Uskottava pelote ei synny kriisin hetkellä”
Puolustusvaliokunta hyväksyi tänään mietinnön hallituksen esityksestä ydinenergialain sekä rikoslain 34 luvun 6 §:n muuttamisesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset pitävät tärkeänä, että eduskunta päivittää Suomen lainsäädännön vastaamaan Nato-jäsenyyden mukanaan tuomia turvallisuus- ja puolustuspoliittisia vaatimuksia.
Koponen: Alaikäisten ammatillisen koulutuksen lähiopetus ei toteudu lain edellyttämällä tavalla
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen on jättänyt opetusministeri Anders Adlercreutzille (r.) kirjallisen kysymyksen ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen toteutumisesta.
Peltokangas: Muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen mahdollistamat tiukennuskeinot laajasti käyttöön
Tänään keskiviikkona eduskunta äänesti hallituksen esityksestä, joka koskee EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen säädösten täytäntöönpanoa. Pakti mahdollistaa uusia tiukennuksia turvapaikkapolitiikan lainsäädäntöön. Perussuomalaisten kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas on tyytyväinen siihen, että Suomi valitsi paktin toimeenpanossa kovan linjan ja ottaa tiukennukset laajasti käyttöön.
Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.
PS-Nuoriso vastustaa Kokoomusnuorten ja Elinkeinoelämän keskusliiton ehdotusta sunnuntailisien poistamisesta: ”Sunnuntailisä on oikeudenmukainen kompensaatio poikkeuksellisesta työajasta”
Kokoomusnuoret ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat juuri ottaneet hampaisiinsa sunnuntailisät, joita ne esittävät poistettavaksi Suomen lainsäädännöstä. Perussuomalainen Nuoriso vastustaa lakisääteisten sunnuntailisien poistoa.
Terrorismilainsäädäntö viimein kuntoon – terroristit eivät enää pääse pälkähästä pienillä tuomioilla
Suomi saa viimein terrorismilainsäädännön, jolla on hampaat. Eduskunta hyväksyi lakivaliokunnan mietinnön pohjalta hallituksen esitykseen sisältyvät terrorismilainsäädännön kiristykset.
Koponen ihmettelee SDP:n jarruttamista kansallista turvallisuutta vahvistavassa lainsäädännössä: ”Suora kutsuhuuto Venäjälle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee SDP:n päätöstä olla tukematta nopeutettuna toteutettavaa perustuslain muutosta, jolla vahvistettaisiin viranomaisten mahdollisuuksia torjua vakavaa rikollisuutta, hybridiuhkia ja kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia.
Juvonen pettyi vanhustenhoidon tilaan: ”Eikö mikään muutu edes vanhuslain myötä?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on syvästi pettynyt hyvinvointivaltio Suomen tahtotilaan hoitaa suomalaiset vanhukset kunniakkaasti ja arvokkaasti. Vaikka yleistää ei voi ja hyvääkin vanhustenhoitoa on olemassa, viimeisin Ilta-Sanomien paljastusuutinen repii maton jälleen kerran suomalaisen vanhustenhoidon alta.
Reijonen huolissaan venäläistaustaisen räjähdealan yrityksen toiminnasta Suomessa: Onko kansallinen turvallisuus vaarantunut?
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen nostaa esiin huolensa venäläistaustaisen räjähdealan yrityksen tytäryhtiön toiminnasta Suomessa ja kysyy kirjallisessa kysymyksessään, onko nykyinen lainsäädäntö riittävä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi.
Taksilain korjaussarja palauttaa turvalliset taksit Suomeen – hallitus esittää muutoksia taksien sääntelyyn
Hallitus antoi eduskunnalle taksisääntelyn muuttamista koskevan lakiesityksen tänään 26. helmikuuta. Muutokset tehtäisiin liikenteen palveluista annettuun lakiin ja eräisiin muihin lakeihin. Muutoksilla halutaan parantaa kuljettajien ammattitaitoa, tehostaa valvontaa ja ehkäistä väärinkäytöksiä.
Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.
Viikon 8/2026 luetuin
Päiväkotien arki ei kestä tutkintoideologiaa – Seppänen: Edellisen hallituksen varhaiskasvatuslaki pahentaa henkilöstöpulaa ja syrjii sosionomeja
Varhaiskasvatusta koskeva lainsäädäntö, joka edellyttää yhä suurempaa osuutta maisterikoulutettua henkilöstöä vuoteen 2030 mennessä, aiheuttaa vakavia ongelmia ympäri Suomea. Henkilöstöpula on jo nyt akuutti, ja monilla alueilla varhaiskasvatus pyörii pitkälti sosionomikoulutettujen ammattilaisten varassa. Päiväkotien arjessa ongelma ei ole osaamisen vaan työntekijöiden puute.
Ministeri Meren pyöreän pöydän keskustelu perintäalan käytännöistä: Kuluttajien velka-asioissa tarvitaan reiluutta ja selkeyttä
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kutsui tänään perintäalan toimijat ja viranomaiset pyöreän pöydän keskusteluun, jossa käytiin läpi kuluttajasaatavien perinnän käytäntöjä ja kehittämistarpeita. Tilaisuudessa keskityttiin hyvän perintätavan toteutumiseen, vanhentuneiden velkojen käsittelyyn sekä saatavien yksilöintiin oikeudellisessa perinnässä.
Nieminen vaatii lähestymiskieltoja koskevan lainsäädännön tehostamista: Poliisille kovemmat keinot käyttöön
Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa esitetään lähestymiskieltoa koskevan lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen kehittämistä asianomistajien turvallisuuden parantamiseksi.
Halla-aho valtiopäivien avajaisissa: Suomi on maailman onnellisin maa – vaikka yhteiskunnallisesta keskustelusta ei sitä huomaa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho muistutti valtiopäivien avajaispuheessaan, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa, vaikka poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu maalaa usein päinvastaista kuvaa. Hän nosti esiin kotimaisen kulutuksen hiipumisen, työttömyyden syyt, nuorten suojelun lainsäädäntömuutokset sekä maahanmuuton lieveilmiöiden torjunnan ja korosti, että eduskunnan tärkein tehtävä on suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen omilla päätöksillä.
Perussuomalainen kädenjälki näkyy maahanmuuttopolitiikassa: Maahanmuuttajien on mentävä töihin – ei ”makailla sossutuilla”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että puolueen kädenjälki näkyy merkittävällä tavalla Suomen maahanmuuttopolitiikassa. Maahanmuuton lainsäädäntö on kiristynyt perussuomalaisen sisäministeri Mari Rantasen johdolla. Turvapaikanhakijoiden määrä on puolittunut tämän hallituskauden aikana, mutta maahanmuuttoasioissa riittää tekemistä myös tuleville hallituksille.
Ministeri Kaisa Juuso hoitajamitoituksesta: ”Minimi ei riitä, kun hoivan tarve kasvaa”
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso muistuttaa, että hoitajaresurssin määrää pitää nostaa palvelutarpeen kasvaessa. Juuso pitää viime aikoina uutisoituja onnettomuuksia vanhustenhuollossa karmeina. Hänen mielestään vanhustenhoivan ongelmia eivät ratkaise uudet lait vaan olemassa olevien lakien oikea ja inhimillinen soveltaminen.
Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.
Oikeusministeriö ehdottaa kovempia keinoja rikoshyödyn takavarikointiin – Meri: Rikoksella hankittu omaisuus ei saa jäädä rikollisten käsiin
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että Suomessa otetaan käyttöön uusi selittämättömän omaisuuden menettämisseuraamus. Lausuntokierros ehdotuksista jatkuu 20. helmikuuta 2026 saakka.
Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.
Poliisi kertoo karkotusten kasvaneen merkittävästi – Vigelius: ”Hieno uutinen Suomelle”
Poliisin maasta poistamien henkilöiden määrä on merkittävässä kasvussa, kertoi Helsingin poliisipäällikkö Jari Liukku tänään järjestetyssä Helsingin sekä Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten tiedotustilaisuudessa. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pitää kehitystä oikeansuuntaisena.
Maanomistajien sähkölinjakorvaukset tarkasteluun – sähkölinjojen tuotto voi nostaa korvauksia
Oikeusministeriö on käynnistänyt selvitystyön, jossa tarkastellaan sähkölinjoista maanomistajille maksettavia korvauksia. Professori Martti Häkkänen selvittää ministeriön toimeksiannosta, miten sähkölinjojen tuottama taloudellinen hyöty voitaisiin ottaa huomioon korvauksissa.
Krista Kiuru haukkui hallituksen edustajia ”muuleiksi” – Koponen: ”Välillä olisi hyvä katsoa itseään peiliin ja miettiä, miten käyttäytyy”
Eduskunta käsitteli torstain täysistunnossa työelämälainsäädäntöä, ja jo perjantain puolella SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru haukkui hallituksen työelämävaliokunnassa istuvia edustajia muuleiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää käytöstä sopimattomana eduskunnan täysistuntoon.
Koskela: Kannanhoidollinen metsästys on myös suden etu
Eduskunta käsitteli tällä viikolla metsästyslain muutosta, joka mahdollistaa suden kannanhoidollisen metsästyksen. Useat ministerit ovat yrittäneet viedä asiaa eteenpäin, ja vihdoin ratkaisu toteutuu vuoden alussa, kun uusi lainsäädäntö astuu voimaan.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää





















































