Maakaasu
Kolumni: Kaupasta tuli kauppatavaraa
Vapaakauppa toimii hyvinä aikoina kuin junan vessa. Sotimisen alkaessa se ei toimi. Sekä talouselämällä että poliitikoilla on nyt merkittävä tehtävä kaupan ohjaamisessa. Aivan kuten kaasuputkien ja maakaasuriippuvuuden edistäjät ovat joutuneet noloon valoon, samoin on käymässä vapaakaupan ja maahanmuuton kannattajille, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Donald Trump haluaa lopettaa tuulivoiman rakentamisen: ”Se on kaikkein kalleinta energiaa ja monta kertaa kalliimpaa kuin puhdas maakaasu”
Uusiutuvan energian osalta on nyt selvää, että tuulivoiman vyöry on ohitse Yhdysvalloissa. Trumpin presidenttikaudella sitä ei rakenneta lisää ainakaan merelle. Halvin energianlähde on maakaasu – siksi siihen panostetaan.
Aktiivihiili ja biostimulantit auttavat pitämään turvetuotannon käynnissä tulevaisuudessakin
Turpeelle on löytymässä yhä uusia käyttötarkoituksia. Turpeesta tehdyn aktiivihiilen kysyntä maailmalla kasvaa. Turpeesta prosessoiduista biostimulanteista toivotaan apua maaperän ja kasvualustojen parantamiseen.
Paavo Lipponen kertoo nyt oman versionsa roolistaan venäläisvetoisen kaasuputkihankkeen lobbaajana
Viikon 15/2023 luetuin
Perussuomalaiset tyrmäämässä komission mikromanageerauksen energian hinnan hätäasetuksessa
Koskela lyttää ohituskaistat ”vihreän siirtymän” hankkeille: Hallituksen esitys ainoastaan lisäisi turhaa byrokratiaa
Useat suomalaismepit äänestivät Suomen etua vastaan – ”EU-liittovaltiokehitys alkaa näyttää nyt todelliset karvansa”
Espanja ja Portugali alentavat sähkön hintaa yhteismarkkinoilla – EU:n poikkeuslupa kylvää epävarmuutta energiakriisin keskellä
Saksan demarit perustivat ”ilmastosäätiön” kiertääkseen pakotteet Nord Stream -kaasuputkea kohtaan
Onko Venäjä rahoittanut ilmastoaktivisteja vähentääkseen lännen energiaomavaraisuutta?
Huhtasaari: Aikooko EU-komissio antaa edes tilapäisiä helpotuksia turpeen käytölle?
Ex-pääministeri Paavo Lipponen ja demarien puoluesihteeri konsultoivat Venäjän kaasuputkihankkeita – palkkioksi satoja tuhansia euroja
Tynkkynen: ”Aikooko hallitus hyödyntää kasvavia päästökauppatuloja suomalaisten kotitalouksien tukemiseen?”
Euractiv: Saksan demarit rummuttavat fossiilisen maakaasun puolesta – ydinvoimalle täystyrmäys
Euroopan energiahinnat uuteen ennätykseen – Norja varoittaa alhaisista vesivarannoista
Angela Merkel nojaa Venäjään – maakaasu korvaa ydinvoiman ja Sputnik V paikkaa EU:n rokotemunaukset
Mäkynen: Biokaasuautoiluun panostamalla lisää kotimaisia työpaikkoja
Uusimmat

KSML: Pitkäaikainen poliitikko Pekka Kataja on menehtynyt

Jopas nyt! WEF hylkäämässä massasiirtolaisuuden ihanteet

Nieminen Ylen aamussa: Toimeentulotuki ei voi olla elämäntapa
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää









































