Tagi: Pirkko Mattila

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valinnut hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi toisen kauden kansanedustaja Juho Eerolan Kotkasta. Valiokunnan puheenjohtajan paikka avautui, kun entinen puheenjohtaja Pirkko Mattila valittiin uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi Hanna Mäntylän tilalle. Perussuomalaisten ryhmä tekee myös muita muutoksia. Valtiovarainvaliokunnan uudeksi varapuheenjohtajaksi ryhmä valitsi Ville Vähämäen Oulusta. Entinen sosiaali- ja terveysministeri Mäntylä siirtyy valtiovarainvaliokunnan varsinaiseksi jäseneksi. Syksyllä Ylen hallintoneuvostossa...  Lue lisää >

Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta on valmistunut. Se tulee eduskunnan käsittelyyn ensi tiistaina. – Kun edellinen eduskunta edellytti valtioneuvostolta sisäisen turvallisuuden selontekoa, se tehtiin toisenlaisessa turvallisuustilanteessa kuin nyt eletään. Turvallisuuteen liittyvät haasteet ovat nyt erityisen ajankohtaisia, toteaa hallintovaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila. Maailman kriisit vaikuttavat Sisäisen turvallisuuden selonteon laatimista aikaistettiin ja päätös oli oikea. Maailman kriisit...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtio määrittää pelisäännöt ja kunnat tekevät työn ja maksavat loppulaskun. Näin tämä kotouttaminen on mennyt käytännössä jo vuosikaudet, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila Mattila toimii toista kautta eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hallintovaliokunta käsittelee mm. ulkomaalais- ja kunta-asioita. ”SDP:n linja hämmentää” Kuntien viesti on ollut pitkään, että valtion myöntämät kotouttamistuet eivät riitä. – Kuntien pitäisi...  Lue lisää >