sosiaali- ja terveysvaliokunta
Kaisa Garedew: ”Suomen olisi aika irtaantua koko WHO:sta”
Maailman terveysjärjestö WHO on nyt uudistamassa pandemioiden torjumiseen liittyvää sopimustaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää käsittämättömänä sitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö puolsi kansainväliseen terveyssäännöstöön eli IHR-sopimukseen ehdotettuja muutoksia.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset: Häiriötilanteisiin on valmistauduttava entistäkin paremmin
Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tiistaina valmiiksi mietinnön, joka koskee hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta. Esityksen tarkoituksena on ajantasaistaa laki siten, että se vastaa niin sekä sisäisiin että ulkoisiin uhkiin, jotka Suomessa on tässä ajassa otettava huomioon.
Mietintö WHO:n terveyssäännöstöstä valmistui – perussuomalaiset huolissaan kansallisesta päätösvallasta ja sananvapaudesta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä Maailman terveysjärjestö WHO:n kansainväliseen terveyssäännöstöön tehtyjen muutosten hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaisissa terveyssäännöstön hyväksyminen herättää huolta kansallisen päätösvallan ja sananvapauden näkökulmasta.
Hallitus panostaa omaishoitajiin – ”On oikeudenmukaista, että heidän työlleen osoitetaan viimein enemmän arvostusta”
Hallitus on puoliväliriihessä päättänyt lisätä omaishoitajien rahoitukseen 16 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Sillanpää iloitsee siitä, että vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta omaishoitajien korvaamattoman arvokkaan työn tukemiseen panostetaan vahvasti.
Perussuomalaiset: Julkisen talouden selonteko korostaa suomalaisten etua
Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi tänään lausunnon valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026–2029. Suunnitelma sisältää useita perussuomalaisten tavoitteiden mukaisia linjauksia, jotka tukevat Suomen talouden kestävyyttä, työnteon vahvistamista sekä veronmaksajien rahojen priorisointia suomalaisten hyväksi. Suunnitelman tavoitteena on se, että suomalaisten veroeurot käytetään tehokkaasti ja vastuullisesti.
Poliisikansanedustaja Mira Nieminen huumeiden käyttöhuoneista: ”En voi sallia järjestäytyneen rikollisuuden tukemista missään muodossa”
Eduskunnassa äänestetään tänään kansalaisaloitteesta valvottujen käyttötilojen kokeilusta huumeita käyttäville. Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Mira Nieminen ei hyväksy järjestäytyneen rikollisuuden tukemista sallimalla laittomat aineet missään muodossa. Huumeiden käyttäjät tarvitsevat apua ja tukea huumeiden käytön lopettamiseen, eivät sen jatkamiseksi.
PS-kansanedustajat: Päihdepalveluiden tavoitteena on päihteettömyys, ei käytön edistäminen
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai perjantaina valmiiksi mietintönsä kansalaisaloitteesta, jossa ehdotetaan valvottuja käyttöhuoneita huumeiden käyttäjille. Perussuomalaiset ei kannata kansalaisaloitetta, ja myös valiokunta päätyi mietinnössään hylkäämään lakimuutosta ajavan aloitteen.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta tyrmäys opposition katastrofipuheille: Yhtään sairaalaa ei olla lakkauttamassa
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantaina 9. joulukuuta valmiiksi mietintönsä hallituksen sairaalaverkkoa koskevasta esityksestä. Valiokunta kannattaa esitystä, mutta oppositiopuolueiden kritiikki on tällä viikolla ollut sangen lennokasta ja monelta osin vailla totuudellista pohjaa. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertookin nyt lisää hallituksen esityksestä Suomen Uutisille.
Perussuomalaisten Pia Sillanpää syyttää demarien Krista Kiurua työpaikkakiusaamisesta – ”Kauanko eduskunta katsoo tätä läpi sormien?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää syyttää Iltalehden jutussa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiurua (sd.) työpaikkakiusaamisesta. Sillanpään mukaan työpaikkakiusaamista ovat Kiurun pitkät viivytysmonologit, joilla varastetaan muiden aikaa. Esimerkiksi asiantuntijoille esitetyt kysymykset ovat saattaneet kestää jopa 17 minuuttia.
Antikainen tyrmistyi translain läpimenosta: ”Seuraavaksi vihervasemmisto aikoo ulottaa lain koskemaan myös lapsia ja nuoria”
Perussuomalaiset: Hallituksen esitys translaiksi hylättävä – mahdollistaa mittavat väärinkäytökset
Perussuomalaiset: Marinin hallitus epäonnistui vastaamaan vanhuspalveluiden kriisiin
Perussuomalaiset eivät maksaisi toimeentulotukea laittomasti maassa oleskeleville – kokoomus kannatti valiokunnassa, mutta ei salissa
Laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden laajentaminen hiertää hallituspuolueiden välejä
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Potilasturvallisuus ratkaistaan riittävällä rahoituksella, ei pakkolailla
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Kuntien ruokapalveluita koskeva sote-uudistuksen ”valuvika” ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä
Hallituksen läpi junttaama työttömyysturvan lisäpäivien poisto kurjistaa yli 55-vuotiaiden työttömien aseman
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Etuuksien indeksikorotus jäi vajaaksi – inflaatio huomioidaan vain pieneltä osalta
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hoitotakuuta koskeva esitys on pelkkä silmänkääntötemppu
Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – ”Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”
Mäenpään lakialoite koronapassin poistamiseksi laista kävi lähetekeskustelussa – lukuisat asiantuntijat esittäneet kritiikkiä koronapassilainsäädäntöön
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää