

LEHTIKUVA
Perussuomalainen vaihtoehto hallituksen talousarviolle: Hyvinvointia ja taloudellista vapautta kotitalouksille, leikkaukset vain menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään
Vaihtoehtobudjetissaan perussuomalaiset haluaa työnteon kannattavuutta lisäämällä vauhdittaa työllisyyskasvua, joka samalla lisää maamme henkistä hyvinvointia. Vähäosaisista, sairaista ja syrjäytyneistä pidetään huolta ja myös kansalaisten turvallisuuteen panostetaan. Valtiontalous saadaan tasapainoon säästämällä vähemmän tärkeistä menoista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio esitteli perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia maanantaina Eduskunnan auditoriossa. Vaihtoehtobudjetti on laaja asiakirja, jonka pääkohdat voi Tavion mukaan kuitenkin tiivistää kolmeen kohtaan.
– Veronkorotusten tie on käyty loppuun. Perussuomalaisessa vaihtoehdossa suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen tulevat ensin. Toiseksi, EU:n niin sanottu elvytyspaketti tulee kaataa, koska se ei elvytä vaan se pikemminkin heikentää suomalaisten kilpailukykyä. Miljardeja veronmaksajien rahaa ollaan hukkaamassa Italiaan ja muualle. Kolmanneksi, valtiontalous on saatava tasapainoon säästämällä vähemmän tärkeistä menoista, Tavio sanoi.
Verotuksen kevennyksillä lisää ostovoimaa ja työllisyyttä
Perussuomalaiset esittää vaihtoehtobudjetissaan 150 000 000 euroa työtuloverotuksen keventämiseen. Perussuomalaiset myös peruisi hallituksen toteuttaman heikennyksen kotitalousvähennykseen. Molemmat toimet kohentavat kansalaisten ostovoimaa ja ylläpitävät työllisyyttä.
Perussuomalaisten mielestä liikkumista ei saa tehdä kalliimmaksi, sillä Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Perussuomalaiset peruisikin liikennepolttoaineiden veronkorotuksen, joka samalla vaarantaa suomalaisten työpaikat ja heikentää yritysten halua investoida Suomeen. Polttoaineiden veronkorotusten poistaminen hyödyttää yksityisautoilijoita ja keventää teollisuuden logistiikkakuluja.
Kehitysapumenoista puolet pois
Perussuomalaiset esittää leikkauksia vain sellaisista menoeristä, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään. Vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa perussuomalaisten mielestä ei ole hyväksyttävää esimerkiksi kasvattaa kehitysyhteistyömenoja, ja perussuomalaiset esittääkin 500 miljoonan euron leikkausta kehitysapuun. Haittamaahanmuuton perussuomalaiset lopettaisi kokonaan, ja ottaisi verotuksen piiriin suurten säätiöiden ja yhdistysten saamat pääomatulot, kuten osingot, vuokratulot ja myyntivoitot.
Perussuomalaiset myös katsoo, että puolueita tuetaan tällä hetkellä kohtuuttomasti. Perussuomalaiset esittääkin 20 miljoonan euron vähennyksiä puoluetukiin, erityisavustajiin ja nuorisojärjestöjen tukiin.
Perussuomalaisessa vaihtoehdossa vähäosaisista, sairaista ja syrjäytyneistä pidetään huolta ja myös kansalaisten turvallisuuteen panostetaan, perussuomalaiset esimerkiksi esittää 20 miljoonan euron lisäystä poliisin toimintamenoihin.
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti myös osoittaa, että säästämällä toissijaisista menoista, voidaan velanottoa vähentää. Perussuomalaisten vaihtoehdossa velkaa otetaankin jopa 121 miljoonaa euroa hallitusta vähemmän.
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjettiin voi tutustua täällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vähäosaiset asuminen ja liikkuminen ostovoima veronkevennykset valtionvelka suomalaiset haittamaahanmuutto Vaihtoehtobudjetti Ville Tavio leikkaukset Turvallisuus perussuomalaiset Poliisi työllisyys kehitysapu Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho läksyttää Marinin hallitusta uskalluksen puutteesta ja löysästä johtamisesta: ”Hallitus pelkää hysteerisesti virheiden tekemistä”

Helsingin johtoon pyrkivä Halla-aho tahtoo kaupungista viihtyisän ja turvallisen omille asukkailleen – antaa kritiikkiä nykyiselle pormestarille: ”Maahanmuutto on hänelle sokea piste”

Halla-aho Helsingin katuväkivallasta: Tilanteen paheneminen lopetettava heti – ”Voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikan keinoilla”

Hallitus korotti polttoaineveroa keskustan tuella – Halla-aho muistuttaa, että ilmastointoilussakin on syytä säilyttää suhteellisuudentaju

Vihreät kannattaa EU-verotusta ja Italian talouden tukemista – Huhtasaari: ”EU on laittomuuden tilassa”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Työeläkkeiden ja omaishoidontuen verotusta kevennettävä – hallitukselta ei herunut tukea

Perussuomalaiset haluaa pitää Suomen EU-elvytysrahaston ulkopuolella: ”Suomen kannalta pikavippi, jossa maksamme saamamme rahat takaisin tuplana”

PS: Hallituksen ”kestävän kasvun ohjelma” tuo vain EU:n yhteisen velkavankeuden

Hallitus ei halua kansanäänestystä valtavasta EU:n tukipaketista – ”Ei uskalla kysyä kansalta”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













