Tomi Immonen

Perussuomalaiset: Puolustusselonteko on realistinen ja kunnianhimoinen osoitus Suomen puolustusvalmiudesta

Puolustusvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtioneuvoston puolustusselonteosta. On symbolisesti merkittävää, että mietintö valmistuu juuri Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Kyseessä on ensimmäinen puolustusselonteko Nato-jäsenyyden aikana, ja se asettaa suunnan Suomen puolustuksen kehitykselle aina 2030-luvulle saakka. Perussuomalaisten puolustusvaliokuntaryhmä pitää selontekoa tärkeänä askelena kansalliseen kestävyyteen perustuvan puolustuksen rakentamisessa.

04.06.2025 |13:06

Tomi Immonen Nato-kokouksessa Yhdysvalloissa: Ukrainan tie Naton jäseneksi on peruuttamaton

Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen osallistui Naton parlamentaarisen yleiskokouksen kevätistuntoon Ohion Daytonissa Yhdysvalloissa. Yleiskokouksessa nähtiin Ukrainan tie Naton jäseneksi edelleen väistämättömänä.

30.05.2025 |13:21

Hallitukselta turvallisuuspolitiikan kunnianpalautus – Immonen: ”Perussuomalaiset on aina korostanut, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli virhe”

Maailmanpoliittinen tilanne on murroksessa, ja turvallisuusympäristö on muuttunut Suomen kannalta yhä epävarmemmaksi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Tomi Immonen kiittää hallitusta sen aloittamista toimista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

16.05.2025 |18:47

Immonen: Ukrainan tukeminen on yksi tapa tukea Suomenkin turvallisuutta

Naton parlamentaarisen yleiskokouksen valtuuskunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen osallistui Suomen edustajana Nato-maiden parlamentaarikkojen kokoukseen Saksassa. Immonen kertoo kokouksen tarkoituksena olleen syventää kansainvälistä yhteistyötä ja käsitystä siitä, miten kansainvälinen tuki Ukrainalle konkreettisesti koordinoidaan ja johdetaan.

25.04.2025 |16:29

Kaisa Garedewilta toimenpidealoite uudesta ratayhteydestä – taustalla vihervasemmiston torppaamat kaupunginvaltuutettu Joni Parkkosen aloitteet

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin eurooppalaisen raideleveyden mukaisen ratahankkeen käynnistämiseksi Helsingin ja Tornion välille Jyväskylän kautta. Aloitteen taustalla ovat Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Joni Parkkosen aloitteet, jotka vihervasemmisto torppasi Keski-Suomessa.

09.04.2025 |15:56

Tomi Immonen Nato-kokouksessa Pohjois-Makedoniassa: Venäjä edelleen suurin uhka Natolle

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan (Nato PA) puheenjohtaja Tomi Immonen ja valtuuskunnan jäsen Mikko Savola (kesk.) osallistuivat Naton parlamentaariseen kokoukseen Pohjois-Makedonian pääkaupungissa Skopjessa. Immonen kertoo Naton edelleen pitävän Venäjää suurimpana uhkana itselleen.

08.04.2025 |14:51

Kaisa Garedew: Vieraskielisten oman äidinkielen opiskelua ei tulisi maksattaa suomalaisilla

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew haluaa lakkauttaa vieraskielisten oman äidinkielen opiskelun rahoittamisen suomalaisten pussista.

02.04.2025 |13:41

Tomi Immonen Nato-kokouksessa Moldovassa: Länsimaisen demokratian tukeminen on tärkeä keino vastustaa Venäjän vaikutusta

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan (Nato PA) puheenjohtaja Tomi Immonen osallistui kuluneella viikolla Nato PA:n kokoukseen Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa. Immonen näkee Moldovan yhtenä riskimaana Venäjän vaikutusyritysten piirissä.

27.03.2025 |15:59

Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”

Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri järjesti kunta- ja aluevaalistartin viime lauantaina. Ohjelmassa oli myös piirin syyskokous sunnuntaina.

16.12.2024 |11:19

Tomi Immonen Venäjän vaikutuksesta Suomen turvallisuuteen: ”Venäjä ei ole koskaan niin heikko tai niin voimakas kuin se antaa ymmärtää”

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tomi Immonen kiersi kuluneena lauantaina pohjoista Keski-Suomea yhdessä Perussuomalaisten Keski-Suomen piirijärjestön kanssa. Immonen kävi kiertueen aikana keskusteluja keskisuomalaisten kanssa muun muassa Suomen turvallisuustilanteesta.

19.11.2024 |17:43

Ari Koponen haluaa Suomeen burkakiellon: ”Naisia alistavalle kulttuurille ei Suomessa ole sijaa”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnassa yhdessä kolmentoista muun perussuomalaisen allekirjoittaneen kanssa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää kasvojen peittäminen julkisissa tiloissa.

12.11.2024 |15:09

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää