Woke on moderni riita-ideologia, jonka määrittämät ongelmat asettuvat normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin

Woke on kulttuurillinen ilmiö, jonka vaikutuksesta kertoo esimerkiksi se, että kysymykset kuten voiko mies synnyttää tai onko Afrikan tähti -lautapeli rasismia ovat tänä päivänä osa yhteiskunnallista keskustelua, vaikka vielä 1990-luvulla ei moisia järjettömyyksiä juurikaan olisi pohdittu. Suomen Perusta -ajatuspajan uudessa artikkelimuotoisessa WOKE-kirjassa kirjoittajat pohtivat ja purkavat auki woke-ilmiötä sekä sitä, mihin se pyrkii.

Mitä woke on? Ensinnäkin on syytä ymmärtää, että kyse on suurten ristiriitojen yhteensulautumisesta. Woke-ideologiaan törmää etenkin yliopistomaailmassa, vaikka woke nimenomaan asettaa identiteettikysymykset ja ideologian tieteellisen tiedon edelle.

Wokelle ominaista on, että woke-ideologian omaksuneet ajattelevat olevansa suvaitsevaisia ja puolustavansa vähemmistöjä, vaikka todellisuudessa woke on autoritaarista vasemmistototalitarismia, joka haluaa tukkia eri mieltä olevien suut.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan: Woke on pienen piirin ääriajattelua, jolle annetaan suhteetonta näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa. Se vaikuttaa etenkin yliopistoilla, vaikka se nimenomaan asettaa ideologian faktojen edelle. Se on sukua historian aiemmille vallankumouksille, mutta se on vallanpitäjien vallankumous tavallista kansaa vastaan.

Helsingin yliopisto on jo lähes wokettunut

Esimerkiksi woke-ilmiöstä voidaan nostaa vaikkapa Helsingin yliopiston taannoinen ulostulo, jonka mukaan lautapeliklassikko Afrikan tähti on rasistinen.

Sopivasti samaan aikaan WOKE-kirjan julkaisun kanssa Helsingin Yliopisto ilmoitti myös nimittävänsä ilmastoaktivisti Greta Thunbergin kunniatohtoriksi.

Yksi WOKE-kirjan kirjoittajista, perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Joakim Vigelius luonnehtii, että uutinen saa ”woke-mittarin” värähtämään.

– Onko Thunberg korkeakoulutettu, tai onko hän käynyt edes lukiota harjoittaessaan aktivismia siellä täällä ja seilattuaan Atlantin toiselle puolelle? Nyt hän on saanut yliopistolta korkean kunnianosoituksen. Ehkä jään odottamaan, tuleeko minustakin Helsingin tai Tampereen yliopiston kunniatohtori, Vigelius heittää ironisesti. Hän on itse gradua valmisteleva yhteiskuntatieteiden kandidaatti.

Woken kritisoinnista lähtöpassit yliopistokurssilta

Joakim Vigelius on ajatuspajan toiminnanjohtajan Simo Grönroosin haastateltavana aiheesta tuoreella videolla, jonka voit katsoa tästä.

Vigelius on tavallaan itse woken kokemusasiantuntija. Vigelius taannoin Tampereen yliopistossa kyseenalaisti sukupuolentutkimusta käsitelleellä kurssilla luennoitsijan puheet siitä, että miehillä voisi olla kuukautiset.

Tapahtumasarja sai alkunsa Vigeliuksen huomattua kurssimateriaaleista väitteen, että miesten vessoissa pitäisi olla pienet roskikset, koska joillakin miehillä voi olla kuukautiset. Vigelius havaitsi, että käsitystä miesten kuukautisista pyrittiin ujuttamaan ovelasti osaksi yliopisto-opetusta.

Seurauksena oli valtava somekohu, ja Vigelius sai hetkellisesti itse lähtöpassit kurssilta.

Yliopistot otollinen ympäristö

Vigelius esittää kirjassa myös oman määritelmänsä wokelle, jonka mukaan woke on riita-aate. Määritelmän mukaan woke on yhdistelmä keksittyjä, muttei aidosti koettuja ongelmia. Se on kattokäsite kirjolle ajattelu- ja toimintamalleja, joita yhdistää näennäinen pyrkimys tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen, mutta jota vaivaa tolkun puute. Sen määritelmät tasa-arvolle ja syrjimättömyydelle ovat ideologisesti intersektionaalisen feminismin, antirasismin ja vasemmistoradikalismin värittämiä, minkä vuoksi woken rummuttamat ’’ongelmat’’ asettuvat jatkuvasti normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin.

Vigelius kirjoittaa, että ei ole sattumaa, että woke vaikuttaa ja pesii voimakkaasti juuri yliopistomaailmassa.

Yliopistot ovat olleet mitä otollisinta maaperää paitsi woken synnyttäneessä rodullisessa eripurassa piehtaroinnille myös eripuralle ylipäätään. Näin on etenkin yliopistojen ’’pehmeissä tieteissä’’, kuten humanistisilla sekä yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joissa metodologisesti ilmiöiden subjektiivinen tutkinta, ymmärtäminen sekä kriittinen arviointi ovat useimmiten niiden objektiivista mitattavuutta tärkeämpiä.

Kritiikkiä ei yliopistomaailmassa suvaita

Samaan aikaan pehmeillä tieteillä on suhteessa teknistieteellisiin aloihin selkeä yliedustus mediassa, kulttuurissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, mikä entisestään alleviivaa tarvetta suhtautua kriittisesti woken kaltaisen ilmiön leviämiseen yliopistomaailmassa.

Woke on alkujaan lähtöisin Yhdysvalloista. Varhaista woke-kritiikkiä ilmeni jo Donald Trumpin presidenttikauden alussa, osin hänen valintansa myötävaikutuksesta, kun yliopistot Yhdysvalloissa ja Kanadassa saivat merkittävää huomiota siellä käydyistä identiteettipoliittisista yhteenotoista ja kulttuurisodista. Vigelius katsoo, että jälkikäteen tarkasteltuna niitä voidaan perustellusti kuvata woke-ilmiön esitaisteluina.

Vigelius sanoo, että woke-ideologia on tehnyt yliopistomaailmassa olemisen ahtaaksi niille, jotka eivät tunnusta woken opinkappaleita, kuten sukupuolen moninaisuutta.

– En nyt tarkoita yksinomaan omia kokemuksiani vaan monien muidenkin, sekä Suomen että Yhdysvaltojen yliopistoissa, Vigelius sanoo.

Käänsi tasa-arvoajattelun ylösalaisin

Tiedetoimittaja Marko Hamilo pureutuu omassa esseekirjoituksessaan siihen, miten woke on kääntänyt yhteiskunnassa tasa-arvoajattelun päälaelleen.

Perinteinen yhdenvertaisuusaate noudattaa ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin periaatetta, jonka mukaan ihmisiä ei tulisi arvioida ihonvärin vaan heidän persoonallisuutensa ja luonteensa perusteella.

Woke-ideologia kuitenkin hylkää kingiläisen yhdenvertaisuusajattelun, sillä wokessa lähdetään siitä, että ihmiset ikään kuin jakautuvat erilaisiin kasteihin tai säätyihin sen mukaan, kuinka paljon kutakin ihmisryhmää on joskus historian saatossa sorrettu. Mitä sorretumpi ryhmä (on joskus ollut), sitä enemmän oikeuksia heillä on, ja valkoiset, seksuaalienemmistöön kuuluvat miehet ovat tässä kastiajattelussa ikään kuin kastittomia ja jo lähtökohtaisesti ”perisyntisiä.”

Tämä perusasetelma on toistunut tasa-arvo- ja rasismikeskustelussa yhä uudestaan viimeisen vuosikymmenen aikana. On syntynyt uusia ilmiöitä, liikkeitä ja lyhenteitä, kuten Black Lives Matter (BLM), kriittinen rotuteoria (Critical Race Theory, CRT) ja woke, eräänlainen sekulaari herätysliike. Nämä liikkeet ovat laajentaneet rasismin ja syrjinnän käsitteiden alaa kattamaan yhä laajemman joukon poliittisia kantoja ja puhetapoja.

Kokoavasti niitä voidaan kutsua identiteettipoliittisiksi liikkeiksi, koska kaikissa niistä keskiössä on jonkin identiteettiryhmän agendan ajaminen muiden ja erityisesti valkoisten kustannuksella. Hamilo kirjoittaa, että jo pelkästään niiden kritisoinnistakin saa nykyään helposti rasistin leiman.

Miksi woke halutaan kiistää?

Yksi wokeen liittyvistä kummallisuuksista on myös se, että keskustelu wokesta on ylipäätään hankalaa, koska woken olemassaolo pyritään usein kiistämään. Woken poisselittämisessä on erityisesti ansioitunut Helsingin Sanomat, joka viime syksynä esitti, että woke-sanaa ei kannattaisi käyttää. Sinänsä Hesarin ehdotus on kummallinen, koska jo neljä vuotta sitten HS uutisoi, miten USA:n entinen presidentti Barack Obama moitiskeli nuoria opiskelijoita moraalisen puhdasoppisuuden haitallisuudesta ja käytti woke-sanaa.

Kielitieteilijä Erkki Seppänen tarkastelee WOKE-kirjassa määrittelyn haasteita sekä sitä, miten woke-keskustelua etenkin sosiaalisessa mediassa pyritään estämään tai hidastamaan väitteillä, joiden mukaan wokesta käytetään vääriä sanoja.

Vaikka woke-ilmiö tai woke-kulttuuri on herättänyt yhä enenevässä määrin keskustelua myös Suomessa ja aihetta on käsitelty runsaasti valtamediassa, siitä on julkaistu useampia kirjoja ja sen tiimoilta on julkaistu myös akateemista tutkimusta, Seppänen kirjoittaa törmäävänsä usein vastaväitteisiin, että mitään wokea ei ole olemassakaan, ettei sitä voi määritellä tai että kyseessä olisi vain oikeiston (tai peräti äärioikeiston) keksimä olkiukko.

Woke-väki kiistää ilmiön olemassaolon

Seppäsen osuva havainto on: kun jotain ei voida nimetä, siitä ei myöskään voida puhua.

Saman havainnon on tehnyt myös bloggaaja ja some-vaikuttaja nimimerkillä wokal distance, jonka selitys tiivistetysti on, että on mahdotonta vastustaa sellaista ilmiötä, jonka olemassaoloa ei voi hahmottaa ja jolle ei ole annettu nimeä.

1/
It isn't "Woke"
It isn't "Critical Race Theory"
It isn't "Socialism"
It isn't "Critical Social Justice"
It isn't "Neo-marxism"
It isn't "Cultural Marxism"
It isn't "political correctness"

Why you aren't allowed to give *IT* a name,

A thread 🧵https://t.co/5gVlF1bTSj

— Wokal Distance (@wokal_distance) September 4, 2022

Kun jokin ajatussuunta tai ideologia on nimetty ja sille on määritelty sisältö, nimeäminen antaa mahdollisuuden erottaa idea muiden ideoiden joukosta, tarkastella sitä läheltä ja esittää kritiikkiä sitä kohtaan. Tätä woke-väki ei halua sallia tapahtuvan. Väitteisiin woken kiistämisestä voi siis suhtautua varauksella.

Suomen Uutiset suosittelee WOKE-kirjan lukemista kaikille. Kirjan pääset lukemaan tästä.