Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Mäkelä: Turvallisuusympäristömme on muuttunut – ”Suomen on otettava käyttöön kaikki tarvittavat keinot”

07.03.2022 |10:56

Vaikeat ajat jatkuvat ja pahenevat. Kun vuosien piina koronan kanssa näytti taittuvan, Venäjä käynnisti hyökkäyssodan Euroopassa. – Me Suomessa tiesimme tämän mahdolliseksi; idän vaino on ollut osamme vuosisatojen ajan. Silti toivoimme, ettei tämä tapahtuisi enää elinaikanamme. Putin päätti toisin, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.

Jani Mäkelä painottaa, että Suomi ei ole tämän rikoksen edessä puolueeton.

– Olemme osa läntisiä sivistysmaita, tuemme Ukrainan kansan puolustustaistelua ja autamme sotaa paenneita. Meidän jos kenen pitäisi tietää, millaista on taistella yksin ylivoimaista hyökkääjää vastaan.

– Pitkä linjamme turvallisuuspolitiikassa on osoittautunut oikeaksi. Suomi on ylläpitänyt vahvaa asevelvollisarmeijaa, hyviä suhteita naapureihinsa ja määrätietoisesti tiivistänyt läntistä puolustusyhteistyötä. Venäjän aggressio johtaa silti väistämättä tarpeeseen kiihdyttää vauhtia. Sotilaallisen uhan mahdollisuus on otettava tosissaan. Suomen on otettava käyttöön kaikki tarvittavat keinot, Mäkelä vaatii.

Kansallinen etu etusijalle

Mäkelä sanoo, että aseistus jalkaväkimiinojen palauttamisineen on saatava kuntoon ja puolustusmäärärahoja on lisättävä Puolustusvoimien tarpeisiin vastaamiseksi.

– Strategisten alueiden maakaupat on estettävä ja toteutuneet purettava. On vähennettävä riippuvuutta idän energiasta ja pyrittävä lähemmäs läntisiä turvatakuita. On nähty, että Venäjä uskoo vain voimaa ja pelkää vain Natoa, Mäkelä toteaa.

– Mitä tahansa tapahtuu, kriisi vaikuttaa joka tapauksessa pitkään myös talouteen. Parhaassakin tapauksessa puhutaan menetetystä 2020-luvusta. Vaikka uhkakuvat ovat synkät, pitää tehdä työtä paremman tulevaisuuden eteen. Kansallinen etu, työllisyys ja huoltovarmuus on asetettava etusijalle. Perussuomalaisten arvoissa isänmaan asia tulee ensimmäisenä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
8.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
9.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää