

LEHTIKUVA/ARKISTO
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti säästäisi haittamaahanmuutosta, ilmastotoimista ja kehitysyhteistyöstä
Perussuomalaiset haluaa turvata suomalaisten arjen sujuvuuden ja kansalaisten palvelut. – Haluamme, että Suomi on hyvä ja turvallinen maa tehdä töitä, yrittää ja saada tarvittaessa hoivaa ja tukea. PS julkaisi tänään vaihtoehtobudjettinsa.
Suomi velkaantuu samanlaista tahtia kuin 1990-luvun lamassa.
– Euroopan unionin kasvava määräysvalta, holtiton maahanmuuttopolitiikka ja miljardiluokkaan kasvaneet velan korkomenot tekevät tilanteesta ennennäkemättömän vaikean, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
– Viime vuosina olemme kokeneet kriisejä koronapandemiasta Ukrainan sotaan. Suomen on selvittävä myös tulevista kriiseistä ja se edellyttää taloudellista vakautta. Jokainen euro, jonka käytämme muiden maiden kansalaisiin tai överiksi menneeseen ilmastoposeeraukseen, on pois suomalaisten omista tarpeista.
”Velkaorjat eivät ole vapaita”
Taloudellinen vakaus ja vauraus ovat myös avainasemassa, kun turvataan suomalaisten itsemääräämisoikeutta.
– Velkaorjat eivät ole vapaita, perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin esitellyt Tavio muistuttaa.
– Aikaisemmat hallitukset ovat kasvattaneet Suomen velkataakan niin suureksi, että tulevat hallitukset joutuvat kiristämään vyötä. Tilanne on vakava, mutta samalla se kannustaa laittamaan julkisen sektorin menot ja toiminnot uudenlaiseen tärkeysjärjestykseen.
Suomalainen tulee ensin
Tavio huomauttaa, että jos velkaantumista jatketaan varoituksista piittaamatta, Suomessa joudutaan kestävyysvajeen takia tinkimään palveluiden laadusta ja saatavuudesta esimerkiksi terveydenhoidossa ja koulutuksessa.
– Tätä me emme halua. Perussuomalaisille suomalainen tulee ensin. Siksi haluamme aloittaa talouden ryhtiliikkeen leikkaamalla välittömästi sellaisia valtion menoja, jotka eivät edistä suomalaisten hyvinvointia.
– Suomen julkinen sektori on paisunut hallinnollisesti ylisuureksi ja tehottomaksi. Haluamme käynnistää valtion menoerien kriittisen tarkastelun, Tavio sanoo.
Miljardisäästöt haittakohteista
Perussuomalainen vaihtoehto säästäisi haittamaahanmuutosta, ilmastotoimista ja kehitysyhteistyöstä.
– Emme hyväksy suomalaisten veronmaksajien rahojen kaatamista EU:n tulonsiirtohankkeisiin. Perussuomalaisten vaihtoehdossa otetaan velkaa 1 162 miljoonaa euroa vähemmän kuin hallituksen talousarviossa. Lisäksi valtion tase vahvistuisi kertaluonteisesti 800 miljoonalla eurolla, joka mahdollistaisi nykyistä suuremman avun kansalaisille kohtuuttomaksi nousseihin elämisen kustannuksiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- haiträtamaahanmuutto miljardisäästöt leikkauskohteet EU-tulonsiirrot ilmastotavoitteet veronmaksajat palvelut Vaihtoehtobudjetti Julkinen talous Ville Tavio Velkaantuminen perussuomalaiset hallitus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Ilmasto ja korona eivät voi olla tekosyy jatkuvalle velkaantumiselle – ”Muut maat osaavat välttää velkaa”

Perussuomalaiset karkottaisi vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pois Suomesta – Meri: Kehitysapu seis, jos maa ei ota vastaan omia kansalaisiaan

Evan tutkimus osoittaa: Suomalaiset haluavat pelastaa hyvinvointivaltion leikkaamalla toissijaisista kohteista, kuten Yleisradiosta ja kehitysavusta

Miltä kuulostaisi, jos saisit sanoa ”kiitos ei” ylimääräisten asioiden maksamiselle verotuksessa?

Perussuomalaiset: Velanotolle miljardijarru ja säästöt kansan enemmistön tahdon mukaisesti

Perussuomalaiset haluaa leikata Yleisradion toimintoja 144 miljoonalla eurolla

Perussuomalaiset asettaisi kehitysavulle tiukat ehdot – kehitysapua tulee myöntää jatkossa vain ylijäämäisestä budjetista

PS laittaisi menot tärkeysjärjestykseen: ”Nyt maahanmuuttopolitiikka on Ruotsin tiellä ja talouspolitiikka Kreikan tiellä”

Julkisen sektorin säästöohjelma on käynnistettävä välittömästi – Ranne: ”Pelastetaan Suomen talous!”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












