

Midjourney AI -tekoälyn tuottama kuvituskuva.
Seksistiset pilvenpiirtäjät, matematiikan valkoinen ylivalta, koululaisten ilmastolakot – viime aikojen länsimainen kulttuurivallankumous alkoi tieteeksi naamioidusta aktivismista
Yhdysvaltalaisyliopistojen antisemitismikohu on herättänyt keskustelua yhteiskunnan instituutioiden politisoitumisesta. Yhteiskunnallinen kirjailija ja elokuvaohjaaja Michael Nayna nostaa esille yliopistoihin pesiytyneen aatteellisen aktivismin, jota on naamioitu tieteeksi jo vuosikymmenten ajan. Hän avaa perinteisestä tieteellisestä ajattelusta poikkeavan, poliittiseen muutokseen tähtäävän ”kriittisen teorian” roolia viime vuosien yhteiskunnallisten ilmiöiden takana. Naynan mukaan länsimaiden itseruoskinta ja pakkomielle identiteettikysymyksiä kohtaan ovat seurausta tästä oppijärjestelmästä, joka on jo levinnyt yliopistokampuksilta yhteiskunnan eri kolkkiin. Esimerkkejä löytyy jo Suomestakin eri aloilta.
Yhdysvaltalaisten huippuyliopistojen antisemitismikohu on laajentumassa keskusteluksi yliopistojen ja muidenkin yhteiskunnan instituutioiden politisoitumisesta. Useat viime vuosien kiistellyt ilmiöt kuten identiteettipolitiikka, hallintoelinten monimuotoisuus- ja inklusiivisuusmuoti, opiskelijaradikalismi, poliittinen polarisaatio ja kaksoisstandardit sekä yleisemmin ”woketus” ovat saaneet ihmiset ympäri maailman havahtumaan. Miten tähän on tultu?
Aktivismia on naamioitu tieteeksi jo pitkään
Yhteiskunnallinen kirjailija ja elokuvaohjaaja Michael Nayna hakee selitystä länsimaisista yliopistoista. Hän vertailee perinteistä tieteellistä ajattelua ja viime vuosina akatemian suojissa levinnyttä aktivistihenkistä ”kriittistä teoriaa”. Kriittinen teoria pohjautuu alkujaan 1900-luvun marxilaisten filosofien yhteiskuntakritiikkiin ja nk. Frankfurtin koulukuntaan. Suuntauksella on ollut viime vuosikymmeninä merkittävä rooli erityisesti sosiologian alalla.
Perinteinen tieteellinen lähestymistapa lähtee liikkeelle faktojen tarkastelusta. Ennen kaikkea se pyrkii selittämään, miten maailma toimii. Teorioiden selitysvoimaa pyritään testaamaan todellisuutta vasten. Kriittinen teoria ei sitoudu tähän.
Jo alkuajoista lähtien kriittinen teoria oli yhteiskunnallinen liike. Sen edustajat vaativat tieteen ja sen menetelmien alistamista filosofialle, jolla on moraalisia tavoitteita. Nayna korostaa, että tämä suuntaus antaa tieteelle uuden tehtävän:
”Siinä, missä tieteellinen teoria pyrkii ymmärtämään maailmaa sellaisena kuin se on, kriittisen teorian tavoitteena on muuttaa maailmaa sellaiseksi kuin joku toivoisi sen olevan. Nämä teoriat ovat luonteeltaan aktivistisia ja suunniteltu saamaan aikaan muutosta.”
Tätä nykyä kriittinen teoria on levittäytynyt laajalle yhteiskuntatieteissä. Nayna täsmentää, että esimerkiksi kriittinen rotuteoria, postkolonialistinen teoria ja queer-teoria muiden joukossa ovat omistautuneet kritisoimaan länsimaista yhteiskuntaa. Nämä oppijärjestelmät pyrkivät murtamaan yhteiskunnan tilaa, lakeja ja instituutioiden käytäntöjä, sillä niiden tulkitaan sortavan tiettyjä identiteettiryhmiä. Äärimmillään kriittisen teorian voimaannuttama aktivismi vääristelee historiaa ja korvaa kansallisia yhdistäviä tarinoita syyllisyydellä ja häpeällä.
Vaikka jotkut kriittisen suuntauksen tutkijat käyttävätkin pätevästi teoreettisia viitekehyksiä tutkimuksensa lähtökohtina, alan standardit ovat Naynan mukaan heikentyneet pahasti. Tämä on mahdollistanut ääriajattelun leviämisen tiedeyhteisössä.
Kriittiset teoreetikot ottavat aktivistisen tutkimuksensa silmätikuiksi mitä arkisimpia asioita. Tällaisia voivat olla mm. rakennusarkkitehtuuri ja se, miten ihmiset pariutuvat. Maallikon on ajoittain hankala erottaa kriittisen teorian linssein tehtyä tutkimusta tahallisesta sensaatiohakuisuudesta tai silkasta parodiasta.
Vuonna 2020 brittilehti Guardian kirjoitti Leslie Kernin feministisestä kaupunkitutkimuksesta otsikolla ”Ylöspäin työntyvät rakennukset ejakuloituvat taivaalle – miksi kaupunkien pitää olla niin seksistisiä?”. Tutkijan mukaan kaupunkiympäristö muistuttaa jatkuvasti toksisesta maskuliinisuudesta ja ylläpitää sukupuolten epätasa-arvoa.
15 vuotta aikaisemmin tällaiset ajatukset olivat huumoria, josta oli turvallista vitsailla tv-viihteessä. Ketosen ja Myllyrinteen vanhassa sketsissä feministihahmo valisti siitä, miten ”tykkien ja tankkien pitkät piiput… edustavat uhmakasta ja tunkeutuvaa fallosta”. Kriittisen teorian vallatessa alaa saman kaltaisilla ideoilla on saatu tiedejournaalien vertaisarvioinnin läpäiseviä julkaisuja.
Naynan mukaan tällaisen ”kriittisen tutkimuksen” määrä on nykyisin niin laajaa, vakiintunutta ja vaikutusvaltaista, että se on vaikuttanut jopa yliopistojen ymmärrykseen omasta perimmäisestä tarkoituksestaan.
Kriittisen koulukunnan ajattelua opetetaan yliopisto-opiskelijoille jo varhaisessa vaiheessa ennen kuin heillä on perusteellisempaa ja laajempaa ymmärrystä yleisestä tieteellisestä ajattelusta sekä koulukuntaeroista.
”Kriittinen teoria” on poliittista valtapeliä länsimaiden henkisestä elämästä
Kriittisen teorian edustajat toimivat tiedemaailmassa poliittisina ”muutosagentteina”. Naynan mukaan he vaeltavat laitokselta toiselle soveltaen teoriaansa aina uusille ja entuudestaan koskemattomille aloille. He yrittävät käännyttää kaikkia, jotka ovat sille alttiita. Kesällä 2020 Black Lives Matter -kuohunnan vanavedessä kriittisen koulukunnan intoilijat syyttivät jopa matematiikkaa valkoisesta ylivallasta.
Aktivistien teorioita ja poliittisia agendoja on ajoittain hivutettu lapsille osaksi peruskoulun opetusta. Hurjimmat esimerkit löytyvät Yhdysvalloista. Suomessa opettajat kannustivat koululaisia mukaan ilmastolakkoihin, ja edellisen hallituksen aikana Opetushallitus tarjosi opettajille poliittisesti latautuneita opetusmateriaaleja ilmastoaktivismin opettamiseen.
Tieteen ja aktivistihenkisen kriittisen teorian välillä on toinenkin ammattieettinen ristiriita. Perinteiset tutkijat suhtautuvat epäilevästi omiin ajatuksiinsa. He pyrkivät etsimään näyttöä, joka haastaisi heidän oletuksensa maailmasta. Ensin tarkastellaan faktoja, ja vasta sen jälkeen tehdään johtopäätöksiä. Kriittisen teorian ”taistelevat tutkijat” aloittavat johtopäätöksistä ja etsivät sitä tukevaa näyttöä. Tämän lisäksi he pyrkivät hiljentämään tai rankaisemaan eri mieltä olevia.
Naynan mukaan yliopistoissa monimuotoisuustyöhön erikoistuneet hallintoammattilaiset tekevät usein yhteistyötä opiskelija-aktivistien kanssa kaventaakseen liikkumatilaa sellaisilta tutkijoilta, jotka eivät lähde mukaan heidän poliittisiin agendoihinsa – puhumattakaan niistä, jotka esittävät kritiikkiä aktivismia kohtaan. Kampusten ahdas ilmapiiri leviää myös työelämään. Tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa on jo arkipäivää piilotella poliittisia näkemyksiä ja pelätä niiden paljastumista.
Vasemmistolaiset muutosagentit ovat jo onnistuneet tekemään akatemiasta vihamielisen paikan oikeistokonservatiiveille. Yhteiskuntatieteiden politisoituminen ja jyrkkä kallistuma vasemmalle tunnistettiin yhdysvaltalaistutkimuksissa jo vuosia sitten. Nayna varoittaa, että nyt tähtäimessä ovat jo klassiset liberaalit, jotka ajavat sananvapautta ja perinteistä instituutioiden puolueettomuutta.
Amerikkalainen sosiaalipsykologiaan erikoistunut professori Jonathan Haidt varoitti jo vuonna 2016, että yliopistojen tulisi valita selkeästi linjansa joko totuuden etsimisen tai muutosta ajavan aktivismin väliltä. Nykyinen välimuoto tarkoittaa käytännössä sitä, että aktivistit voivat ajaa agendojaan ja pelata valtapelejään hyväksikäyttämällä tiedeinstituution uskottavuutta.
Ennustus, joka kävi toteen
Vuonna 2018 amerikkalainen toimittaja ja politiikan kommentaattori Andrew Sullivan ennusti, että yliopistojen aktivismi erityisesti identiteettipolitiikan saralla tulisi leviämään muualle yhteiskuntaan, murentaisi sen älyllistä pohjaa ja uhkaisi liberaalia demokratiaa:
”Kun eliittiyliopistot muuttavat maailmankuvansa perinteisestä vapaasta koulutuksesta identiteettipohjaisten ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden” liikkeiden myötäilyksi, koko ympäröivä kulttuuri on vaarassa vieraantua liberaalista demokratiasta.”
Sullivanin ennustuksen mukaan yliopistojen politisoitunut asenneilmapiiri leviäisi kampusten ulkopuolelle ja alkaisi määrittää koko länsimaista kulttuuria:
”Jos eliitit uskovat, että yhteiskuntamme perustavanlaatuisena ideana on etnisyyteen, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuva sortavien valtarakenteiden järjestelmä, tämä ajattelu tulee heijastumaan täysin myös koko kulttuuriimme. Tätä ajattelua edistävissä korkeakouluissa kantavana ajatuksena on osoittaa oma viiteryhmäsi sortamisen hierarkiassa – ikään kuin yhteiskunnassa millään muulla ei enää olisi väliä.”
Ennustus osoittautui tarkkanäköiseksi, sillä lyhyessä ajassa aatteellinen pakkomielle identiteettikysymyksiin rantautui myös Suomeen. Sen leviämistä on todistettu jatkuvasti niin yliopistokampuksilla, akatemiarahoituksessa, mediassa, eduskunnassa, liike-elämässä, säätiöiden apurahapäätöksissä, kulttuurielämässä, tasa-arvokeskusteluissa…
Kesällä 2021 Jussi Halla-aho luonnehti ilmiötä ”kulttuurivallankumoukseksi”. Myöhemmin syksyllä myös kansainvälisesti arvostettu The Economist -lehti havahtui wokeen ja tuomitsi identiteettipolitiikan länsimaisen liberalismin vastaisena liikkeenä.
Suomen Uutiset on seurannut vuosien ajan keskustelua identiteettipolitiikasta, cancel-kulttuurista, instituutioiden politisoitumisesta sekä näiden taustalla vaikuttavista marxilaisista aatevirtauksista ja wokesta. Tästä huolimatta Suomessa näiden ilmiöiden olemassaoloa on yritetty viimeiseen asti joko kiistää, tai niistä puhuminen on leimattu ”äärioikeistolaisten pussiin pelaamiseksi”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Leslie Kern Frankfurtin koulukunta Andrew Sullivan Critical Rae Thory Woke aktivismi Jonathan Haidt Yliopistot
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miksi länsimaiset wokettajat ja islamistit pelaavat yhteen? Intersektionaalinen sortoteoria on ihmeellinen liima

Transnaisten ennätysmäinen määrä ei auttanut – Miss Universum -kisojen taustayhtiö meni konkurssiin

Vasemmiston ja islamistien epäpyhä liitto on ällistyttänyt suurta yleisöä jo vuosikausia – israelilainen vasemmistojohtaja kritisoi maailman vasemmistolaisia islamismin ja terrorismin myötäilystä
Pikkupojan sulkapäähineestä ja kasvomaaleista nousi valtava haloo Yhdysvalloissa

Disney woketti urakalla, teki rajusti turskaa ja nyt kaduttaa – yhteiskunnallinen päsmäröinti on riskialtista puuhaa

Kulttuurien sota kiihtyy USA:ssa: Trumpin kannattajat saivat tarpeekseen wokesta ja perustivat oman nettikaupan

Absurdi tilanne Yhdysvalloissa: huippuyliopistojen johtajat eivät tuominneet yllyttämistä juutalaisten kansanmurhaan – ”riippuu kontekstista”

Koponen: Woke-hullu ideologia ajaa tyttöjen turvallisuuden edelle

Peruskoulun arvosanainflaatio syö koko koululaitoksen uskottavuutta
Viikon suosituimmat

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää












