Tagi: Alkoholi

LEHTIKUVA

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri kommentoi eduskunnan alkoholiäänestystä Suomen Uutisille. Hänen muistuttaa, että kansalaiset ovat pitkään toivoneet vapaampaa alkoholipolitiikkaa, jotta kaupoista voisi ostaa vahvempaa olutta ja siideriä. Kaikkialla ei ole Alkoa nurkan takana. Toisaalta myös terveysasiat painoivat vaakakupissa.  Lue lisää >

Keskusta yritti pahemman luokan iltalypsyä alkoholilakia koskevissa neuvotteluissa tiistaina. Lain muutoksista saavutettiin yhteisymmärrys hallitusryhmien kesken jo noin vuosi sitten, mutta keskusta yritti nyt ujuttaa niin sanotun omantunnon vapauden – eli kukin hallituspuolueen kansanedustaja olisi voinut äänestää asiassa miten lystää. Tämä olisi merkinnyt huomattavaa poikkeamaa siitä, mitä puolueet aiemmin keskenään olivat sopineet. Perussuomalaiset eivät vedätykseen taipuneet.  Lue lisää >

Sari Gustafsson Lehtikuva

Perussuomalaiset Nuoret vaatii vapaampaa alkoholimyyntiä. Alkoholin myyntiä koskevia asetuksia on nuorisojärjestön mukaan muutettava siten, että ruokakaupat saavat halutessaan myydä a-olutta ja viiniä. Samalla haluataan vapauttaa alkoholin myyntiaikoja. Nuorisojärjestö huomauttaa, että Suomessa on tehty alkoholipolitiikkaa lähinnä ongelmakäyttäjien ja sosialidemokraattisten sosiaaliviranomaisten ehdolla. Järjestö haluaisi haluaa antaa kansalaisille enemmän vapautta ja vastuuta alkoholin käytön suhteen. – Haluamme ohjata...  Lue lisää >