Tagi: Rinkeby

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsissa on herätty huomaamaan, että mitä enemmän lähiöissä on monilapsisia maahanmuuttajaperheitä, sitä helpommin sinne syntyy myös maahanmuuttajajengejä. Ongelmana ovat isättömät perheet, moniavioisuus ja tukien passivoiva vaikutus. Pitäisikö lapsilisille laittaa esimerkiksi kahden lapsen yläraja, pohtii ruotsalaistoimittaja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ruotsin verisimmässä jengisodassa veri on vettä ohuempaa. Dödspatrullen ja Shottaz -jengien yhteenotosta on kehkeytynyt hallitsemattoman väkivallan pyörre, jossa selvää rintamalinjaa ei ole ja ystävyys- ja sukulaisuussuhteet revitään palasiksi. Hallitsematon väkivalta romahduttaa järjestäytyneen yhteiskunnan, eikä näky ole enää tuttu pelkästään elokuvista.  Lue lisää >

Tanskassa on meneillään harvinainen murhaoikeudenkäynti viittä ruotsalaista Dödspatrullen-jengin (DP) jäsentä vastaan. Miehet ovat syytteessä kahden Shottaz-jengin jäsenen ampumisesta Kööpenhaminassa kesäkuussa 2019. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun rinkebyläisen jengin pomoa uhkaa rangaistus murhasta, kertoo Svenska Dagbladet.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tukholman Rinkebyssä ammuttiin torstaina 13. elokuuta kuoliaaksi 20-vuotias Shottaz-rikollisjengin jäsen. Murha sai kansalaisaktivisti Mohamed Hagi Farahin julkaisemaan ehdotuksensa: jengisodat saadaan loppumaan vain ja ainoastaan takaamalla ongelmalähiöiden lapsille kelvolliset eväät elämään. Tähän tarvitaan suurempia tulonsiirtoja rikkailta köyhille.  Lue lisää >