

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”
Inflaatio syö Suomessa rahan arvoa kovaa vauhtia. Inflaatio laukkaa lähes kuuden prosentin tasolla ja haja-asutusalueella rahan arvo on laskenut jopa yli 10 prosenttia. Erityisesti polttoainehintojen raju kasvu nakertaa ostovoimaa.
Perussuomalaiset on pitkään vaatinut helpotusta hintoihin muun muassa veronalennuksiin. Helmikuussa perussuomalaiset jätti välikysymyksen, jossa eduskuntaryhmä esitti lukuisia toimia hintojen laskemiseksi ja kuluttajien ostovoiman sekä yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi. Hallitus ei ole toteuttanut esityksiä.
Moni maa on reagoinut
Lukuisat muut EU-maat ovat reagoineet rajuihin polttoainehintoihin. Viimeisimpänä Saksa päätti madaltaa polttoaineveroa EU:n sallimaan minimiin kesän ajaksi. Bensiinin hinta laskee Saksassa jopa 35 senttiä litralta ja dieselin vajaat 17 senttiä.
Aiemmin muun muassa Ruotsi, Puola ja Italia ovat laskeneet polttoaineiden verotusta tuntuvasti.
Helppo ja vaikutuksiltaan ennustettavin keino vaikuttaa polttoainehintoihin olisi puheenjohtaja Riikka Purran mukaan laskea polttoaineverotusta lukuisten muiden maiden tapaan. Purran mukaan mahdolliset valtion tulonmenetykset voi kattaa valtion turhista ja haitallisista menoista.
– Polttoainehintojen noustessa valtion arvonlisäverotuotto on noussut huomattavasti, joten reilukin alennus vain palauttaisi valtion tulot vuoden takaiseen tilanteeseen.
Dieselvero kokonaan pois
Lisäksi perussuomalaiset on ehdottanut dieselin käyttövoimaveron poistoa.
– Kyseinen vero ei ole järkevä dieselin nykyhinnoilla. Sen poistolla olisi selvä vaikutuksensa myös kuluttajahintoihin. Verotuksen keventäminen tätä kautta olisi teko myös suomalaisen työn puolesta, Purra sanoo.
Purra huomauttaa, että veronalennukset lisäävät yritysten kilpailukykyä ja kuluttajien ostovoimaa. Nämä luovat lisää verotuloja.
– Kun ihmisille jää enemmän käyttövaraa, he ostavat enemmän hyödykkeitä ja palveluita. Tästä seuraa, että yritykset voivat paremmin ja investoinnit sekä työllisyys kasvavat. Nämä asiat luovat lisää verotuloja dynaamisina vaikutuksina. Vasemmistopropagandassa nämä vaikutukset usein unohtuvat mainita, Purra kuittaa.
Jakeluvelvoite nollaan
Lisäksi valtion pitäisi Purran mukaan luopua väliaikaisesti niin sanotusta biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta kokonaan.
– Suomi loistaa biopolttoaineiden jakeluvaatimuksissa omassa luokassaan eli muiden maiden edellä. Varaa on todellakin peruuttaa, Purra muistuttaa.
– Pelkästään veroalella ja jakeluvelvoitteen poistolla voidaan polttoainehintoja laskea kymmeniä senttejä litralta. Halua ei vain tunnu olevan. Hallitus kehottaa kiristämään vyötä. Vain silloin, kun perussuomalaiset ehdottaa toimia kansalaisten arjen helpottamiseksi, hallitus valittelee rahapulaa.
– On lisäksi muistettava, ettei hallitus ole vieläkään lopullisesti luopunut tavoitteistaan tuoda liikenteeseen merkittäviä lisärasitteita tulevaisuudessa polttoaineiden päästökaupan, kilometriveron ja ruuhkamaksujen muodossa, Purra muistuttaa.
Missä viipyy ammattidiesel?
Ammattiliikenteen kustannusten helpottamiseksi perussuomalaisten on vuosia esittänyt niin sanottua ammattidieseliä eli veronpalautusjärjestelmää ammattiautoilijoille. Purra huomauttaa, että jopa 90 prosenttia tavaroista liikkuu Suomessa kumipyörillä ja logistiikan kustannukset siirtyvät kuluttajahintoihin.
– Hallitus lupasi valmistella ammattidieseliä helmikuussa, mutta mitään ei ole kuulunut. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan valmistelussa on kapuloita rattaissa eikä asia etene. Vihreätkö on taas se kapula? Purra kysyy.
Hiilineutraalisuustavoitteiden on joustettava
Perussuomalaiset esitti jo viime syksynä, että hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa pitää maltillistaa niin, että hiilineutraalisuustavoite siirretään EU:n suosimaan vuoteen 2050.
– Liian kovasta kunnianhimosta seuraa ylimääräisiä kustannuksia yrityksille ja kuluttajille eivätkä tavoitteena olevat imagovoitot näitä kompensoi. Tavoitteen maltillistamisesta olisi saatavissa säästöjä, joita voitaisiin nyt käyttää kansalaisten tukemiseen, Purra sanoo.
Purran mukaan EU:n hiilineutraalisuustavoite vuonna 2050 on sekin jo vesittymässä.
– Etenkin Saksan päätös lisätä merkittävästi kivihiilen käyttöä aiheuttaa tämän. Kun Eurooppa on energiakriisin partaalla, hiilineutraalisuustavoitteiden pitää joustaa. Saksa maksaa nyt kovaa hintaa typeristä energiapoliittisista päätöksistään, Purra huomauttaa.
Suomen tulot suomalaisten hyväksi
Menojen priorisoinnin lisäksi perussuomalaiset on esittänyt, ettei Suomen pidä antaa päästökauppatulojaan EU:lle, vaan käyttää niitä ilmastopolitiikasta kärsivien ihmisten ja alojen tukemiseen.
– Suomen päästökauppatuloja on ohjattava Suomen ja suomalaisten hyväksi, Purra vaatii.
– Lisäksi olemme puhuneet päästöoikeuksien määrän lisäämisen puolesta. Oikeuksien lisääminen tai edes ennallaan pitäminen vaikuttaisi energian hintaan alentavasti, ilman että EU:n tyylin mukaisesti pohjoisen maat pääsevät taas maksumiehiksi tukipakettien ja rahastojen kautta. Valitettavasti uusia tukipaketteja suunnitellaan kaiken aikaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- dielselvero ammattidielsel ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka päästökauppatulot hiilineutraalisuustavoite jakeluvelvoite EU-tukipaketit menoleikkaukset veronalennukset kurjistaminen tärkeysjärjestys kuljetusala kuluttajat ostovoima polttoaineiden hinta verovarat Yritykset Riikka Purra Saksa perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimenpiteisiin – veroale olisi todellinen teko suomalaisten hyväksi

Hinnat nousevat taivaisiin, ministerit vieraantuneet suomalaisten arjesta – Saarikko myönsi kyselytunnilla, ettei pysty samaistumaan köyhtyviin ihmisiin

Tavio: Tavallisten suomalaisten palkan ostovoima vähenee nopeammin kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla

Syyllistävä ”Greta Thunberg -politiikka” ei vähennä päästöjä tai suojele luontoa – Ranne: Ilmastotoimissa tarvitaan malttia ja itsesuojeluvaistoa

Polttoaine maksaa jo lähes 2,5 euroa litralta – ”Ilmastotoimiin painettava jarrua”

Sotatalous siivittää energiayhtiöt supertuloksiin: Maailman suurimmat öljy-yhtiöt tekivät yli 150 miljardia euroa voittoa kolmessa kuukaudessa

Muut EU-maat alentavat veroja auttaakseen kansalaisiaan polttoainekriisissä – Suomen hallitusta ei omien kansalaisten ahdinko kiinnosta

Hallitus ylimielisenä opposition huolesta suomalaisten pärjäämisen suhteen – Meri: ”Ei oppositiolla ole vaikeaa, vaan kansalla”

Hallitus neuvoo kiristämään vyötä ja laskemaan elintasoa – Purra: 18 euroa lisää sosiaaliturvaan ei auta hintojen kanssa kärvisteleviä työssäkäyviä
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














