

PS ARKISTO
Peltokangas: Suomi on dumpannut vuosikymmeniä rahaa Afrikkaan – ”Ei ole saatu mitään muuta aikaiseksi kuin lisääntyviä konflikteja, heimosotia ja kansojen kurjistamista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kritisoi vahvasti hallitusta ja hallituksen talousarvioesitystä perjantain täysistunnossa lähes tyhjälle salille.
Kritiikkiä saivat niin keskusta kuin vihreätkin sisäministereineen, eikä hallituksen kaikki hallinnon alat kattava ilmasto-ohjelmakaan jäänyt ilman ruotimista.
Mauri Peltokangas huomautti, että kehitysapuun hassataan kokonainen miljardi, samalla kun verotusta kiristetään autoilun, työn ja kulutuksen kautta.
– Kuvittelette vielä vuosikymmentenkin jälkeen, että kehitysavulla olisi jotain merkitystä ja se estäisi massiiviset siirtolaisvyöryt kolmansista maista Eurooppaan ja Suomeen. Näinä vuosikymmeninä mitä Suomi on dumpannut rahaa esimerkiksi Afrikkaan, ei olla saatu mitään muuta aikaiseksi kuin lisääntyviä konflikteja, heimosotia ja kansojen kurjistamista.
– Te toimitte täysin vastuuttomasti niin omaa kansaanne kuin Afrikan kansojakin kohtaan näillä toimillanne, Peltokangas jylisi.
Budjetti täynnä ilmastohysteriaa
Sisäministeriö ei Peltokankaan mielestä hoida sille kuuluvia asioita, vaan pelaa puhtaasti federalistien, ilmastorahastajien ja kolmansien maiden pussiin suomalaisten jäädessä toisarvoisiksi ja hallitukselle välttämättömäksi mielipahaksi.
– Kun horisontissa siintää kokonaisen maapallon pelastaminen, ei ihme, että tarvitsette armeijan verran avustajia, Peltokangas latasi.
– Teidän mielestänne on parempi verottaa sadoilla miljoonilla autoilua ja yrittämistä kotimaassa ja tuoda elintarvikkeet merten takaa fossiilisia polttoaineita käyttävillä laivoilla ja lentokoneilla.
Hallitus ei Peltokankaan mielestä ymmärrä, että suomalainen lähiruokatuotanto on sitä parasta ilmastotekoa ja kotimaisuus takaa myös ruuan turvallisuuden ja puhtauden.
– On saatava ajettua maatalous vasaran alle, koska trendinä tänään on ilmastohysteria. Hävetkää, jos osaatte, Peltokangas ärähti tyhjälle ministeriaitiolle.
Hallitus on yksipuolisesti määrittänyt arvot
Peltokankaan mielestä koko yhteiskunta on jakaantunut kahtia ja hallituspuolueiden arvoihin ei kuulu sallia perussuomalaisille eikä puoluetta äänestäville samoja oikeuksia tasa-arvon, yhdenvertaisuuden tai sananvapauden saralla kuin muulle väestölle – se on jo oikeussaleissakin nähty.
– Suomen kansa on näyttänyt viimeiset kuukaudet, mitä mieltä se on hallituksen politiikasta, mutta hallitus ei siitä ole välittänyt. Raha ja valta sokaisee.
– Teillä on aikaa tasan sen verran, kuin mitä kansa teille antaa ja onneksi näyttää siltä, että sietokyvyn raja on tulossa vastaan. Kun kansa ärähtää, on teidän sosialistipolitiikkanne aika toivottavasti ohi, Peltokangas povasi.
Koska Suomen talous näyttää ennusteiden mukaan hallituskauden loppuun mennessä miljardien alijäämää, kaavailtuja valtion omaisuuden myyntejä ja älytöntä valtionvelanottoa, on Peltokangas järkähtämättä sitä mieltä, että hallituksen talousarvio kelpaa ainoastaan ”syttöpaperiksi” suomalaisella puulla lämmitettävään takkaan tai saunan puukiukaaseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- talousarvioesitys valtion omaisuus veronkiristykset Mauri Peltokangas Autoilu Eurooppa Afrikka ilmastopolitiikka Suomi perussuomalaiset hallitus kehitysapu budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Ilman kehitysapua valtionvelka olisi jopa kolmanneksen pienempi

Purra: Mihin katosi Suomi?

Hukari kertoo kehitysavun historiasta: Afrikka ei noussut kommunismilla, eikä se nouse silläkään, että puna-aate uudelleenbrändätään vihreäksi

Peltokangas: Hallituksen haluttomuus laittomien siirtolaisten palauttamiseen kotimaihinsa on sylkemistä oman maan heikompiosaisten päälle

YK-raportti: Afrikasta yritetään Eurooppaan paremman elämän toivossa, ei sodan takia

Hallitus myy valtion omaisuutta ja kiristää suomalaisten verotusta – rahoittaa Etiopian vaaleja ja Nairobin huippukokousta

Halla-aho: Suomi ei voi jatkaa miljardien kippaamista kehitysavun, haittamaahanmuuton ja ilmastoposeerauksen kaltaisiin kohteisiin tällaisissa olosuhteissa

Mäkynen: Ei enää senttiäkään rahaa Afrikkaan

Meri: ”Haluamme lopettaa rahan kippaamisen sellaisiin asioihin, jotka eivät ole ensisijaisen tärkeitä suomalaisille”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













